Sivut

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Ompeluita ja virkkausta

Raivasin "hullun lailla" kodinhoito huonetta muutaman päivän. Oli pakko saada sinne tilaa, että pääsisin ompelemaan. Ja lopulta sain pöydälle sen verran tilaa, että sain saumurin ja ompelukoneen siihen mahtumaan. Nyt ottaisinkin mielelläni käytännön vinkkejä vastaan, miten saisi aika pieneen tilaan käytännöllisen ompelu nurkkauksen? Eilen ompelin neliöpipoja. Kaksi Veetille ja yhden Leeville. Leevi tosin tänään sanoi, ettei taida omaansa halutakaan. Omalla pihalla sen voi kuulemma laittaa päähän, mutta ei missään tapauksessa jos joku sen näkee. Vaikka eilen se nimenomaan yhdessä tehtiin, Leevi sai valita kankaat ja halusi siihen vielä Suzuki kangas merkin eteen. Mutta katsotaan nyt pääseekö pipo ikinä ulkoilemaan Leevin päässä. :) Tästä kuormuri piposta tuli vähän liian justi Veetin päähän ja siksi ei oikein meinaa pysyä päässä. Katsotaan kenen päätä tämä pääsee aikanaan lämmittämään. Toisen pipon tein Veetille ruskeasta pallotrikoosta ja siitä tuli oikein söpön näköinen. Kaikki kolme pipoa on kaksin kertaisia, joten hyvin tarkenee näilläkin keleillä kun laittaa kypärämyssyn alle. Näitä neliöpipoja oli kiva ommella. Munamies tuntuu olevan nuitten pikkujätkien mieleen. Ajattelin yllättää ja virkkasin Leeville oman munamiehen, kun sen ohjeen satuin bongaamaan lehdestä. Sille tuli aika jättikädet, mutta eipä tuo tuntunut haittaavan. Meillä kun Veetin kanssa ollaan jo hyvän aikaa soseitakin maisteltu, niin ruokalappuja piti ommella. Ja näitä oli tosi kiva ommella, harmi kun ostin ihan liian vähän tuota kanttinauhaa, niin se ei riittänyt kuin kolmeen ruokalappuun. Ruokalappu tehdas pyörähtää jälleen käyntiin, kunhan saan ostettua tarvikkeita lisää. Neuvolakortin muovikuoret on jotenkin kamalan tylsät. Ompelin Veetin neuvolakortille pääkällö kuoret (on tulossa myös Nalle Puh ja Hiiri kuoret). Tinttamarellistä tilasin KnitPron neulonta tarvikkeita. Tuollaisen magneetti taulun, johon saa laitettua ohjeen kiinni, kauan haaveilemani puikkosetin sekä KnitPro:n palmikkopuikot. Tykkään!! :)

Ei kommentteja: