Sivut

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Hengissä vielä!

Mua on vaivannut "pieni" blogi plääh, ei vain ole huvittanut blokkailla. On täällä silti jotain satu aikaiseksikin. Ensin esittelyyn pääsee poikien pipot.



Etanapipot
Ohje: Etanapipo
Lanka: Pienemmässä Naturgarn no1, isommassa Novitan Rustikka
Langan menekki: Pienempi 59g isompi 84g
Puikot: Muistaakseni 6 tai 7 mm sukkikset

Tähän väliin hieman luonto kuvausta, kerran Jalasjärvellä käydessämme törmäsimme metsänreunassa näin täydellisen näköiseen kärpässieneen:



Ostoksiakin on tullut tehtyä. Tilasin Little Knitsistä lankaa, Noroja tietenkin. 10 kerää väriä numero 183. Kaunista, hillittyä väriä. No joo, oon mä ostanut yli kilon 7 veljestäkin, mutta niitä en jaksanu kuvata. (Oli minimanissa ihan hyvä tarjous, niin pakkohan se oli 3 kerää/ 10 euroa)



Systeri sai kuin saikin ristipisto innostukseni heräämään jälleen eloon. En olisi uskonut, että hän siinä onnistuu. ;) Aikani vanhoja ristipistopakkauksia pengottuani totesin, että niistä ei nyt mikään jaksa kiinnostaa. Suuntasin sitten matkani Violariumin sivuille ja sieltähän löytyi vaikka mitä ihanaa. Tilasin Le Benheur Des Dames:in Automne neulevihkon sekä Isabelle Vautierin suunnitteleman Le Coeur Automne työn. Niin kauniita molemmat. Neulavihkoa olen tässä nyt pikkuhiljaa pistellytkin, reippaasti yli puolenvälin olen jo.



Pojilla on akuutti villasukka puutos. Kaikki sukat on melkein pieniä. Miksi muuten sille omalle lapselle on Nii-in vaikea tehdä oikein kokoisia sukkia, siitäkin huolimatta, että sukkia sovittaakin aina välillä? Mä teen aina sukista himpun verran liian pienet. Höh!


Peetun raitasukat:
Ohje: Tavis sukka
Lanka: Novitan 7 veljestä
Langan menekki: 53 g
Puikot: 4 mm
Kaverin tytölle tekaisin myös jalanlämmittimet talveksi.


Moonan sukat:
Ohje: Oma
Lanka: Novitan Nalle
Langan menekki: 45 g
Puikot: 3 mm


Tiistaina toteutui pitkä aikainen haaveeni.

Tatuointihan se. Paikkana vasen ranne, tykkään, tykkään kovasti! Tatskan kävin otattamassa Ylivieskassa Pitbullissa. Yllätyin, kuinka vähän jännitin etukäteen. Siellä vähän alko perhoset lentelemään mahassa, mutta ei paljoa. Eikä se edes sattunut. Hieman tuntui epämiellyttävälle tuossa rantees sivuilla, mutta ei paljoa. Uutta jo suunnittelen, tai oikeastaan se on jo suunniteltukin. Tiedän mitä seuraavaksi haluan. Taisin jäädä koukkuun! ;) Hintaa tuolle tatskalle tuli 60 euroa, ei ollut mielestäni kallis.
Tänään tuli paskaa niskaan niin voimakkaasti, että ei paremmasta väliä. Nyt on jo ihan OK fiilis, mutta pahalta se silti tuntuu. Mietein vain sitten päivälle, että onko se sitten niin "helppoa" tehdä syntipukki tällaisesta hiljaisemmasta tyypistä. Helpo kipata kaikki sellaisen niskaan joka ottaa kaiken vain vastaan. Ja se kiukuttaa, miksi en oikeasti osaa sanoa miltä musta tuntuu tai mitä ajattelen. Myöntelen vain. Pelkään toisten kommentteja, sitä että mulle nauretaan, pilkataan. Haluaisin vain, että mut hyväksyttäis porukkaan, että musta tykättäis, mutta olen aina se ulkopuolinen. Muuttais erakoksi johki korpeen... Vois olla kaikkein paras.
Nyt jatkamaan neulavihkoa, jospa se vaikka pian valmistuisi.

5 kommenttia:

kangaskasa kirjoitti...

Onnea tatskasta, näyttää hienolta!

Pipot on hienot!

Pirteitä ja aurinkoisia syyskelejä sulle! Ikävä, että sait niskaasi toisen turhautumiset ja pahat olot. Puhallan tuulen mukana halaukset sulle.

Anonyymi kirjoitti...

Nice tattoo! :)

Secret Pal

Satu H kirjoitti...

makee tuli tatskasta, tosi hieno :)

paljon oot muutakin näköjään saanut aikaan. :)

KaSil kirjoitti...

et usko kuinka tuttua onkin tuo sontavatina oleminen myös täällä, ei riitä pelkkä live elämän sontavati vaan joskus tuntuu että olen yleinen sontavati netissä ja blogissani.

*Voimia*

SatuU kirjoitti...

Oi miten kivoja juttuja olet taas tehnyt!
Aurinkoisia syyspäiviä Sinulle! Tsemppiä!!!