Sivut

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Noro kaulkuri ja retkeilyä

Eilen illalla saatiin päähämme, että lähdetään seuraavana päivänä Ohtakariin meren jäälle retkelle. Merestä ensimmäisenä tulee mieleen kylmä, pureva tuuli. Joten ajattelin pikaiseltaan tekaista itselleni kaulanlämmittimen. Silmissä siinsi kuva Tuin blogissa olleesta kaulurista ja sellaista halusin, mutta eihän mulla tähän hätään ohjetta siihen ollut. Mutta tulevaisuutta ajatellen, ostan kyllä kyseisen ohjeen itselleni. Se on niin kaunis.
Mutta palatakseni asiaan, tekaisin itselleni pika kaulurin. Kerä Noro Kureyon -lankaa, 5 mm puikot ja 4 nappia. Syntyi ehkä tylsän näköinen, mutta ah niin lämmin ja toimiva kaulanlämmitin. Ja nyt täytyy pyytää anteeksi jos olen tahtomattani kopioinut jonkun muun keksimää mallia. Luultavasti olen tämän tyyppisen jossain nähnyt, mutta nyt ei voi muistaa. Saa hihkaista!

Noro kauluri
Ohje : Omasta päästä
Lanka : Noro Kureyon kaksinkertaisena
Langan menekki : 50g
Puikot: 5mm

Ohtakarissa siis käytiin ja oli hauskaa! Ja kysynpä vaan että mikä tuuli? Ei meinaan tuullut pätkääkään ja se auringonpaista, ihanaa ja lämmintä! Minä sitten niin nautin tuollaisista reissuista, koko sydämestä!









4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näpsäkkä kauluri! Ihania ulkoilukuvia :) Täällä meilläkin on ollut aivan upea ulkoilusää :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä idea tuo kauluri! Taidampa tehdä itsekin!!! Pääsin ulos ja suksille :) 8km taisi tulla hiihdettyä...Oulun M

satumh kirjoitti...

jääulkoilu on kyllä ihanaa. :)

Tarja kirjoitti...

Ilman muuta pääset mukaan!