Elämä on...

Täällä bloggaamassa "taas" ja heti meinas hermo mennä kun kuvat latautui NIIIIIIIN hitaasti. Muutakin tekemistä kyllä olisi kuin odotella että kuvat latautuu. Ugh, olen puhunut! :)
a
Syksystä on nautittu. Haravoinnin lomassa oli mukava leikkiä lehdillä.
a

a
Leevillä vielä vesirokon jäljet näkyy kasvoilla. Leeviin tauti tuli aika voimakkaasti. Isoveli pääsi paljon vähemmällä. Mutta nyt on sekin sairastettu.
a

a
Uutta tulokasta varten alkaa olemaan kaikki jo valmista. Uudet vaunut ovat olleet jo kauan ostettuina samaten kuin turvakaukalo. Poikien vanha pinnasänky uudella patjalla kasattuna makkarissa. Ja poikien vanhat vaatteet läpi käytyny ja pestyinä odottaa kaapissa valmiina. Laskettuun aikaan ei ole enää kuin noin 5 viikkoa, kamala miten nopeesti aika menee. Ja paljon on vielä tekemättä siitä mitä suunnittelin tekeväni ennenkuin vauva syntyy.
a
Olen ollut vähän allapäin, surullinen mutta kuitenkin erittäin onnellinen. Sekava mieleni! Olen ollut sairaslomalla selän takia syyskuun alusta lähtien. Ja kyllä se tukiverkoston puuttuminen löi vasten kasvoja. Voimalla ja raakalla kädellä. Mies on viikot töissä ja viikonloput koulussa, käytännössä itse olen lasten kanssa 24/7 ja käyn joka paikassa lasten kanssa, aina on lapset mukana. Täällä ei minulla ole ketään, jota voisin joskus vaivata, että saisin hetken hengähtää. On ollut myös jännä ja surullinen huomata, miten ihmiset, sellaiset jotka on kuvitellut kuuluvan juurikin siihen "tukiverkostoon", ovat hävinneet; lakanneet kai välittämästä. Mutta tuskinpa heihin olisi sitten todellisen hädän sattuessa voinut edes luottaakaan. Että ehkä parempi näin. a
a
Tulevaisuus hieman pelottaa. Vauvan syntymä ja elämä sen jälkeen. Takaraivossa hakkaa poikien syntymien jälkeen sairastettu synnytyksen jälkeinen masennus. Leevin allergiat ja iho ongelmat. Pelko siitä osaanko, jaksanko, pystynkö, rakastanko. a
a

Kovasti olen suunnitellut käyttäväni tulevalla vauvalla kestoja. Ja niihin olen nyt yrittänyt keskittyä ja ottaa asioista selvää. Mutta en mä kyllä kovin selvillä vielä niistä ole. Parit villapöksyt olen kutonut. Mutta kovin ovat pieniä, täytyy vissiin kokeilla tehdä seuraavat vähän isommat.

Villapöpät

Ohje: Ulla neule, Villapöpät pienin koko

Lanka: Noro Kureyon

Langan menekki: 31 g

Puikot: 5mm

Ohje: Tiitiä, villavaippahousut vastasyntyneelle

Lanka: Syrene kaksinkertaisena (vyötteen perusteella aika vanhaa lankaa)

Langan menekki: 70g

Puikot: 3,5mm

a

Tuohon Villapöpien ohjeeseen tykästyin, ja seuraavat otan ihan kohta puikoille, mutta astetta isompana.
a

Olen tullut siihen tulokseen, että taidan vihata Novitan neuleohjeita. Olen kutonut tulokkaalle villahaalaria Novitan ohjeella ja koska villahaalari ei ihoa vasten ole, otin ohjeenmukaisen langankin. Osat olis kudottuna, mutta ei toimi, ei. Hihat ei vain istu, ei lähimainkaan. Ajattelin alkaa soveltamaan... Ajattelin poimia silmukat kädentieltä ja kutoa hihat ylhäältä alas, eikös se voisi vaikka onnistua?!

Jotenkin muutenkin tuossa haalarissa tuntuu olevan mittasuhteet jotenkin pielessä... Mutta tarkastellaan niitä enemmän sitten kun saan hihat kudottua.

Eilen satoi ensilumi ja nytkin tulee koko ajan lisää! Tykkään NIIN paljon. Rakastan lunta ja talvea! On heti jotenkin niin jouluinen olo! :)

Olin eilen illalla himmelikurssilla. Tein kaksi aika isoa tähteä. Tykkään! Isot himmelit eivät ehkä ole ihan mun juttu, mutta tällaisista tähdistä tykkään ja näitä taitaa itsekukin saada joulun alla, jos vain kelpaa.

Olin kaksi viikonloppua tiffany kurssilla ja kurssilla valmistuneet kolme ikkuna taulua sekä kaksi lampun varjostinta ovat vielä esittelemättä. Joskus toista, vaikka palankin halusta esitellä ne jollekin, joka edes yrittäisi esittää kiinnostunutta. Täällä kotona kun ei taida oikein kukaan lasitöistäni välittää saatika arvostaa niitä... Toivottavasti saan lapseni opetettua niin, että osaavat arvostaa kädentaitoja. Tuntuu pahalle, että jotkut arvostaa vain korkeaa koulutusta eivätkä kädentaitoja ollenkaan. Kädentaidot tuntuu olevan joillekin aina vain se harrastus ja päätä vaativa koulutus on SE TÄRKEÄ JUTTU. Raivostuttavaa.

Ja mä melkein sorruin siihen... Meinasin aloittaa lukio opinnot työn ohella viime keväänä. Luojan kiitos tulin järkiini ja lopetin ennekuin se edes alkoi. Koska sinne olisin mennyt vain siksi, että mua ei pidettäisi niin tyhmänä ja kouluja käymättömänä kuin nyt pidetään. En olisi tehnyt sitä itseni takia vaan siksi, että läheisten ei tarvitse hävetä sitä mitä olen.

Surullista mutta totta!

Lasitöiden ja yleensäkin kädentaitojen parista toivoisin löytäväni itselleni tulevaisuuden ja ammatin. Luultavasti se vaatii paljosta luopumista, uhrauksia, riskin ottoa, muuttoa. Mutta tämä nykyinen elämä tappaa minut, hitaasti kiduttaen...