Sivut

tiistai 23. marraskuuta 2010

Maailman Onnellisin!!

Perjantaina 12.11 ajelimme ukko kullan kanssa Kokkolaan kahdeksaksi äippäpolille. Kaikki oli hyvin, niin vauvalla kuin äitillä ja isälläkin. Pikkuisen vain pelotti vauvan 4.3kg painoarvio. Ihana lääkäri lupasi ottaa sisälle osastolle ja käynnistykseen. Mielessäni huusin hurraata ja ajattelin, että tämän päivän puolella meitä on viisi. Lähtihän Leevikin aikoinaan syntymään jo ensimmäisestä Cytotec murusesta. No, aina ei kaikki mene niinkuin suunnitellaan. Sain perjantaina kolme kertaa Cytotec murusen. Kahden jälkeen jo supisteli jonkin aikaa 2-5min välein, mutta supistukset loppui kuin seinään kolmannen murusen jälkeen. Ukko kulta lähti yöksi kotiin ja minä sain kipulääkkeen julmettuihin alaselkäkipuihini.
a
Seuraavana aamuna jatkettiin lääkäri kierron jälkeen tupla annoksella. Lauantain aikana sain kolme kertaa puolikkaan cytotecin. Olin toiveikas ja kamalan pettynyt kun mitään ei tapahtunut. Ei supistuksen supistusta!! Perjantain ja lauantain aikana käveltiin kultsin kans sairaalan alueella kamalan paljo, rappusia ylös alas, ensiavun ovista ulos, parkkipaikan kierto ja pääovista sisään takaisin. Laskettiin, että yks tuollainen kierros oli noin 900m pitkä ja niitä käveltiin KOKO päivä!
a
Perjantain ja lauantain aikana "käyräKone" tuli aikasta tutuksi... :) Monet, monet tunnit tuli pötköteltyä käyrillä.
a

a
Sunnuntai aamuun heräsin sekavin ajatuksin. Tiesin, että kahden cytotec käynnistys päivän jälkeen, pidetään yleensä välipäivä. Ja kätilöt puhuikin, että pääsen viettämään isänpäivää kotiin. Odotin lääkärin tuloa kuin kuuta nousevaa. Pelkäsin, jännitin, toivoin. En halunnut lähteä kotiinkaan, mutta poikia oli jo kova ikävä.
a
Lääkäri ehdotti, että kokeiltaisiin "Ballonki" käynnistystä. Ikinä en ollut moisesta kuullutkaan ja olin ihan pihalla. Lääkäri asensi tuon ballonkin paikoilleen ja passitti yöksi kotiin. Ballonki oli epämukava ja aiheutti kovaa paineen tunnetta.
a
Maanantai aamuna ajeltiin taas kokkolaan takaisin osastolle. Ja osastolla se ballonki tuli sitten ekassa kiristyksessä ulos. Eli tuossa vaiheessa oli kohdunsuu auki sen 3-4cm. Kohta tulikin määräys synnytyssaliin ja kalvojen puhkaisuun. Ja taas olin IHAN varma, että ei mene kuin muutama tunti ja vauveli on maailmassa. (Leevin kohdalla lapsivesien menosta meni vain noin 3h, kun poika syntyi.)
a
Jonkun aikaa odotettiin, lähtiskö supistukset tulemaan ilman tippaa kalvojen puhkaisun jälkeen. Toivottiin tietenkin että lähtisi, mutta ei kuulunut niin yhtään mitään. Ei ainuttakaan supistusta. Laitetiin tippa ja annosta nostettiin puolen tunnin välein.
a
Jossain vaiheessa olin ihan varma, että kuolen tuohon tippaletkussa olevaan ilmakuplaan. Vissiin liian paljon tullut katsottua jotain telkkari ohjelmia joissa tapetaan ihmisiä ruiskuttamalla ilmaa tippaletkuun. Kätilö ja Janne kyllä mulle vannoi, että noin pieneen määrään ei vielä kuole, mutta pelotti kuitenin. ;)
a

a
Tiputusta jouduttiin nostamaan melkein maksimimäärään, ennenkuin alkoi mitään tapahtua. Ja se sitten alkoikin kerralla kunnon rytinällä. Jouduin paniikkiin. Äänet kuului jostain kauaa, en saanut sanoista selvää. Joku työnsi kasvoilleni ilokaasu maskia ja hengittelin sitä. Vähän liikaakiin. Ilokaasu meni päähän kuin metrinen halko. Olin ihan kuin aivan hemmetin kännissä. Muistan ajatelleeni, että jos mä vaan vedän tarpeeksi ihteni sekaisin tällä ilokaasulla, niin sitten ne vie mut leikkuriin ja tekevät sektion. Hengitin ilokaasua kuin "viimmeistä päivää" ja päässä piemeni. Kuulin kun Janne kysyi, että ooksä Teija tajuissas. Olin kamalan pettynyt, kun ilokaasu höyryt oli lähteny ja tajusin edelleen olevani synnytys salissa ison mahan kans. Paikalle soitettiin anestesia lääkäri ja sain epiduraali puudutukset ja mikä taivas siitä aukenikaan! Kivut loppui ja ajattelin, että vihdoinkin saan levätä vähän aikaa. Olin kamalan väsynyt.
a
Mutta sitten alkoi hillitön kutina. Ilmeisesti olen allerginen tai yliherkkä tai jotain Fentalynille, jota on tuossa puudusaineessa. Järkyttävä kutina päästä varpaisiin. Kieriskelin ja raavin ihtiäni aivan tuskissani. Janne ja kaksi kätilö yritti viilentää ihoani kylmillä kääreillä, jääpäla pusseilla, pirtulla ja tuulettimilla. Ja kyllä se aina hetkeksi helpottikin. Mulle hoettiin, että koita kestää pari tuntia, sitten kutina loppuu. Ei loppunut! Joku lääkäri oli kieltänyt, että Ataraxia ei saa antaa. Vihdoin kätilö kävi kysymässä toiselta lääkäriltä, joka sitten lupasi että saa antaa. Ja taas sain pettyä, atarax ei auttanut. Lopulta paikalle hälytettiin anestesia lääkäri. Teki mieli pyytää siltä semmoinen nukutus, etten tajua mistään mitään... kunhan se vain olisi jo ohi. Mutta en kuitenkaan tainnut juurikaan saada sanaa suustani. Lääkäri pisti jonku lääkkeen jonka pitäisi viedä kutina pois, mutta joka samalla vähän heikentäisi epiduraali puudutuksen tehoa. Pelkäsin kamalasti, että puudutus loppuisi kokonaan ja kipu palaisi, mutta en kestänyt kutinaakaan enää.
Paniikki nosti taas päätään. Olo oli omituinen. Ihan kuin olisi seurannut tapahtumia jostain vähän matkan päästä. Ihan kuin en olisi ollut läsnä ollenkaan. Lääke kuitenkin pistettiin ja pikku hiljaa alkoi kutina helpottamaan.
a
Epiduraali puudutuksen ansiosta (tai vuoksi) en tuntenut supistksia ollenkaan. "KäyräKone" kuitenkin kertoi supistuksia olevan ja kuulemma aika säännöllisestikin. Kunnes sitten yhtäkkiä, täysin varoittamatta oli pelkkää supistusta, ei mitään taukoa välissä. Olin taas joutumassa paniikkiin, siis ihan oikeaan paniikkiin. Tiesin kyllä mitä oli tulossa, enkä ollut varma halusinko sitä. Ponnistusvaihe pelotti kamalasti. Mutta tuossavaiheessa ei enää paluuta ollut. Olin ihan paniikissa, enkä suostunut ponnistamaan. Vaikka samalla kyllä tiesin, että ei mulla kohta olisi muuta vaihtoehtoa. Tipan annostus tuplattiin. Jossain vaiheessa kätilö karjaisi mulle isosti "pari valittua sanaa" ja loppujen lopuksi se taisi olla se mitä tarvitsinkin. Keräsin rohkeuteni ja päätin luottaa itseni kätilöiden ja kultsin käsiin. Tein niinkuin käskettiin ja niin se tapahtui...
a
15.11.2010 klo. 23.55 syntyi maailmaan maailman suloisin pieni poika, joka painoi 4180 g ja pituutta löytyi 52,5cm. Alla olevassa kuvassa poitsulla ikää noin 5min. :)
a

a
Vaikka hymy ei jaksa kasvoille asti noustakaan, niin tuollakin hetkellä olin taatusti maailman onnillisin ihminen.
a

a


Vielä synnytys salissa iskän turvallisessa sylissä.



Seuraavana päivänä illalla vierailu aikaan tuli kultsi, isoveljet ja äitini pienua katsomaan. Ja meikäläinen oli näin levänneen näköinen. Järkyttävät pussit silmien alla. Ei oikein uni tullut synnytyksen jälkeen. :)



Isoveljen hellässä sylissä:

Ja toisenkin isoveljen hellässä sylissä:

Torstaina tulimme kotiin ja johan se oli ihanaa. Ja se vauvan tuoksu on jotain käsittämättömän ihana!!

Koti arki on lähtenyt sujumaan varsin hyvin. Yöt menee vaihtelevasti, joinakin öinä nukutaan jopa 4-5h pätkiä, joinakin öinä tisutellaan tunnin välein ja joinakin öinä töllistellään vain silmät suurina. :)
Jostain kumman syystä, en puikkoihin koskenutkaan. Tosin pitäisi kyllä kaivaa vauvan villahaalarin tekele esiin, ja kutoa siihen ne hihat uusiksi. Ulkona on kylmä ja villahaalarille olisi kyllä käyttöä.
Nyt poitsu tuoksahtaa siihen malliin tässä mun sylissä, että taidetaan lähteä pyllyn pesulle.
Olen niin onnellinen!!

6 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Voi äärettömän paljon onnea!
Ihania kuvia. Jaksamista sinulle ja koko upealle poikajoukolle.

Virpi kirjoitti...

ONNEA! Olipa aikamoinen synnytyskertomus. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin =). Suloisia kuvia.

Hui. En ole koskaan osannut pelätä tippaletkujen ilmakuplia, vaikka tänä syksynä olen ollut enemmän tiputuksessa kuin koskaan elämässäni. Ambulanssisetä sanoi, että suonen verenpaine estää ilmakuplia pääsemästä verenkiertoon. En tiedä kuinka on...

Kangaskasa kirjoitti...

Paljon lämpimiä onnitteluja koko teidän perheelle pienestä pojasta!

Aurora kirjoitti...

Onnea koko perheelle! Sieviä kuvia veljessarjasta =)

Itselleni tulee myös hillitön kutina hammaslääkärin laittamasta puuduteesta, varsinkin kun vaikutus alkaa hiipua. Lie jotain samanlaista allergiaa...

Anonyymi kirjoitti...

Oi Onnea teille! Kovan työn takana on ollut, mutta kyllä lopputulos korvaa kaiken!

t. tiina

mina hanse kirjoitti...

Paljon onnea suloisesta perheenlisästä :)