Sivut

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Raketti kakku

Edellisessä postauksessa esittelin Peetun unisukat, jotka olin tehnyt itse kool aidaamastani langasta. Siitä oli tullut kysymys. Tein noin 40 cm pitkän vyyhdin ja simämääräisesti jaoin vyyhdin kolmeen osaan. Toisen pään liotin vihreässä kool aidissa ja toisen pään oranssissa liemessä. Ja keskelle laitoin sitten keltaista kool aidia. Valitettavasti en tajunnut ottaa kuvaa vyyhdistä.Olen kyllä itsekin tyytyväinen lankaan, tulihan siitä iloisen ja pirtsakan väristä.

Tänään vietettiin Jannen synttäreitä. Jokin aika sitten lasten kirjakerhosta tuli ihana kirja, jossa oli 32 lasten synttärikakkua. Ja siitä se ajatus sitten lähti:



Luulenpa, ettei ihan tavallisia kakkuja enää meillä tavata. Tykkään väkertaa just tuollaisia juttuja. Leevi oli hurjan onnellinen, kun tein pohjasta munattoman, jotta leevikin sai sitä syödä. Ihan hyvän makuinen pohja tuli ilman kananmunaakin , vähän tiiviinpi vain.

Vihervaarakin on jo kivasti edistynyt. Olkapäillä suunnilleen ollaan menossa. Mutta pahoin pelkään, että siitä tulee hieman liian justi mun päälle. Muistelenko ihan väärin, vai oliko joku kastellut oman vihervaaransa ja se oli sitten suurentunut kastelun jälkeen?! Täytyy sitten sitä kokeilla, jos nyt niin käy että siitä tulee pieni.



Eiköhän tänään tuo vihervaarakin hyvin edisty, kun pojat lähti mummon ja vaarin luo yökylään. Haetaan sitten huomenna töiden jälkeen kotia.
Nyt pikaiselle blogi kierrokselle ja sitten taas vihervaaran kimppuun.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Wau mikä kakku :)
Kastelu tekee neuleille ihmeitä (etenkin mambo on venähtänyt kastelussa, muistelisin) ja pingotus.

Lankavuori

Elisa kirjoitti...

muistelen jonkun sanoneen että pesi koneessa 40 asteessa ja vihervaara venähti, mutta minun vaara taas kitistyi pikkuisen tai lähinnä kiinteytyi mukavasti 50 asteessa. Et ehkä koneessa ainakin on aika riskiä lähtee peseen :)