Sivut

maanantai 20. lokakuuta 2008

Lapasia ja ostoksia

Ei oikein edelleenkään tämä blokkaaminen maistu. Itse asiassa jo kerran päätin, että lopetan blokkaamisen. Kun tuntuu, että voimat riittää juuri ja juuri normaalin arjen pyöritykseen. Kaikki ylimääräinen on vain jotenkin liikaa ja tuntuu ylivoimaiselta. En sitten tiedä mistä johtuu, mikään ei vain oikein tunnu miltään. Siis ei jatkuvasti, mutta välillä.

Eilen äiti otti pojat kyytiin ja vei ne Jalasjärvelle kyläilemään. Tuli kyllä oikeastaan aika tarpeeseen, että sai ajatella vain itseään ja tehdä sitä mitä haluaa ja mikä tuntuu hyvälle. Vaikka podenkin ihan mieletöntä huonoa omaa tuntoa siitä, että pojat on Jalasjärvellä ja me kotona... Meillä on tämä ja huominen pekkas vapaita.
Tänään pyörittiin melkein koko päivä Kokkolassa; jouluostoksilla. ;) Ja täytyy sanoa, että aika hyvällä mallilla on meidän joululahja ostokset. Ja tällä kertaa jopa ihan hyvissä ajoin.
Ja jotain muutakin, mutta kerron niistä sitten vähän tuonnempana.

Novitan talvi numerossa oli aika paljon kivoja ohjeita. Ja siitä pääsikin heti puikoille onteloneulelapaset.



Onteloneule lapaset
Ohje: Novita talvi -08
Lanka: Novita 7 veljestä
Langan menekki: 88g
Puikot: 4mm



Onteloneule lapaset
Ohje: Novita talvi -08
Lanka: Novita wool (musta) ja Fabel (valkoinen)
Langan menekki: 39g
Puikot: 2,5mm

Molemmat pojat sai valita mieleisensä värit lapasiin, Peetu keltaisen ja vihreän ja Leevi mustan ja valkoisen.

Sitten niihin ostoksiin... Pikkasen karkas mopo käsistä Minimanissa. Oli Novitan mamboista jotku värit alennuksessa. 2 egee kerä. Jep, keltaista ja vihreää lähti molempia kilo mukaan. Ja testi mielessä piti ostaa Nalle four seasons talvi lankaa kerän verran ja valkoista 7veikkaa kolme kerää. Lisäksi paikallisesta löytölaaksosta lähti mukaan Novitan hahtuvaista valkoisena ja vihreänä, huovutusneula ja koukkuamis koukku. Jotain suunnitelmia ostoksille toki on... luultavasti keltaisesta tai vihreästä mambosta tulee Peetulle paita (tai kolme kun lankamäärää katsoo) ja toisesta sitten mulle vihervaaran tyylinen ihana palmikkopaita. Valkoisista 7veikoista tulee mulle pipo/lapas/huivi setti mustan uuden takin kaveriksi. Hahtuvaisista tulee enkeleitä ja se kuusi uusimman Novitan ohjeella. En vain löytänyt kartion muotoista styroxia mistään. Koukkuamis koukku... haluan vain kokeilla sitäkin tekniikkaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas ollut halpaa mamboa. Nuo ontelolapaset ovat hauskan näköiset, olen muissakin blogeissa niitä ihastellut.

Anonyymi kirjoitti...

Nuo lapaset ovat todella ihanat! Tyttärelläni oli muutama vuosi sitten tuollaiset myyjäisistä ostettuina, ja olen yrittänyt niistä mallia katsoa, onnistumatta... Jospa lehdestä löytäisin avun.

Hisk It kirjoitti...

Voi Tellusein, onpa kurjaa! Silloin kun ei maistu, niin silloin pitää jättää itselleen vapaus olla tekemättä, jos se vain on mahdollista. Bloggauskaan ei ole pakollista (vaikka tulisikin tosi ikävä juttujasi ja kauniita töitäsi!). Lisäksi pitää tehdä nimenomaan niitä asioita, jotka maistuu! Ehkä aloittaa jotain uutta, jota ei vain ole jostain syystä opetellut tai päässyt opettelemaan.
Jospa alakulo olisi vain synkkään syksyyn liittyvää. Pidä itsestäsi huolta! Itselleen armollinen pitää olla ja liian kilttikään ei siitä saisi huonoa omaatuntoa potea, huono olo kun heijastuu pian toisiinkin.