Sivut

maanantai 24. marraskuuta 2008

Sairastuvalta päivää! / I'm Sick!

Tauti alkoi jo viime viikon tiistai-iltana. Mulle nousi silloin kuume ja olinkin pois töistä keskiviikon ja torstain. Perjantaina olin töissä, mutta olo ei todellakaan ollut mikään hyvä silloinkaan. Lauantai aamulla sitten kurkuun sattui, mutta lähdettiin silti systerin luo synttäreille. Siellä sitten alkoi kuume nousemaan ja kun iltapäivällä oltiin kotona, kuumetta olikin jo 40,5 astetta. Joka ikinen lihas oli kipeä ja tuntui, ettei henkikään kulje kunnolla. Sunnuntaina sitten kävin päivystyksessä Kokkolassa. Tulehdusarvot oli aika rutkasti koholla, 142. Sain antibioottikuurin. Tänään pitää iltapäivällä käydä otattamassa CRP uudestaan, jos se on noussut, joudutaan mulle aloittamaan antibiootti lääkitys suonen sisäisesti. Mutta vointi on jo parempi kuin eilen. Varmaan osittain voinnin paraneminen johtuu siitä, että lääkäristä tulon jälkeen olen väkisin juonut yli makeaa viinimarja mehua. Siitä saanut vähän virtaa. Mutta näillä näkymin pitäis torstaina töihin.

Kutimiin ei paljo ole koskettu yli viikkoon. Mutta jospa sitä sais vielä jotain tehtyä kunhan tämä olo tästä vielä vähän paranee. Peetukin jo muuten vähän valitteli aamulla kurkkuaan, tympäsee jos tämä tauti tulee muksuihinkin.
.
.
I started feeling sick last week tuesday. I had a fewer and I was home from work wednesday and thursday. Friday I went back back to work but didn't feel too good either. Satirday morning we went to my sisters place to celebrate her daughters birthday and when we got back home I had fever. It was 40,5 dagrees celcius. My every muscle was in pain and I felt I couldn't breeth. Then I went to see the doctot on sunday and I should stay in home until thursday.

So I haven't done any knitting for over a week...

4 kommenttia:

Satu U kirjoitti...

Pikaista paranemista!!!

satumh kirjoitti...

paranemissäteitä! :)

Pirjo kirjoitti...

Onpas kova tauti, paranemisia myös täältä!

Anonyymi kirjoitti...

Your secret pal spoiler hopes you feel better soon.