Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaulanlämmittimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaulanlämmittimet. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. tammikuuta 2012

Alkuvuoden aivottomat

No nyt tulis niitä valmistuneita käsitöitä, pitkästä aikaa. Aivotonta tekemistä käsille, kun pää on vähän väsynyt katkonaisten öitten takia. Pikku herra Veeti reipas 1 vee ei nuku vieläkään öitä heräämättä vaikka äiskä (ja iskä myös) olis jo kovasti sitä mieltä, että yöllä kuuluis nukkua eikä kukkua. Mutta ehkäpä jonain aamuna huomaamme, että hupsista, nukuttiin koko yö heräämättä kertaakaan. Sitä odotellessa.

Tämä valkoinen kaulahuivi valmistui muistaakseni jo viimevuoden lopulla. Kudoin tähän kerän verran Novitan Softy:ä isoilla puikoilla ainaoikeaa. Nopeaa ja helppoa, mutta niin inhottava lanka kutoa.

Seuraavana pika projektina olikin sitten kaluri Veetille. Ihan hatusta vedetty on ohje. Yksi kerä Sandness Alpakkaa riitti just ja just tähän kauluriin 4 mm puikoilla kutoessa.
Lisää huiveja... Jossain vaiheessa olen vannonut, että en ikinä kuuna päivänä sekaannu röyhelö huiveihin. Mutta kun Kärkkäisillä on Frilly lanka tarjouksessa, niin pakkohan sitä oli pari kerää ostaa ja kutoa ne huiveiksi. Eikä tuo nyt loppujen lopuksi pöllömpi ole. Toinen huivi odottaa, kenelle sen lahjoittaisin. Lankaa tähän meni siis kerä per huivi ja puikot oli muistaakseni 8mm:n halot. ;-)
Neuloin Veetille palmikko pipon Scoiattola Alessandra Filati -langasta. Puikot oli 5mm ja pipoon kului lankaa 83g. Kiva projekti oli tämäkin ja onhan toi poitsu söpötys. Tämä oli toinen versio piposta. Seuraavassa kuvassa olevan vihreän pipon kudoin ennen tätä pipoa. Vihreää pipoa kutoessa olin ihan varma, että siitä tulee ihan sopiva ellei jopa iso. Mutta kuinkas sitten kävikään...
Samalla mallilla kudottu kuin ylemmässä kuvassa oleva ruskea pipo. Lankana tässä on Lavish 100% Alpakka ja sitä kului 66g 3,5mm puikoilla kutoen. Nyt olen miettinyt tämän pipon kohtaloa... Veetille se on tosi pieni, kummitytölle se olisi varmaan aika sopiva. Mutta onko tämä pojan värinen?
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin... Minä menen sohvan nurkkaan kutomaan kun Veeti vielä nukkuu päikkäreitään eika koululaiset ole vielä kotiutuneet. Ihana hiljaisuus vielä pienen hetken! :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Noro kaulkuri ja retkeilyä

Eilen illalla saatiin päähämme, että lähdetään seuraavana päivänä Ohtakariin meren jäälle retkelle. Merestä ensimmäisenä tulee mieleen kylmä, pureva tuuli. Joten ajattelin pikaiseltaan tekaista itselleni kaulanlämmittimen. Silmissä siinsi kuva Tuin blogissa olleesta kaulurista ja sellaista halusin, mutta eihän mulla tähän hätään ohjetta siihen ollut. Mutta tulevaisuutta ajatellen, ostan kyllä kyseisen ohjeen itselleni. Se on niin kaunis.
Mutta palatakseni asiaan, tekaisin itselleni pika kaulurin. Kerä Noro Kureyon -lankaa, 5 mm puikot ja 4 nappia. Syntyi ehkä tylsän näköinen, mutta ah niin lämmin ja toimiva kaulanlämmitin. Ja nyt täytyy pyytää anteeksi jos olen tahtomattani kopioinut jonkun muun keksimää mallia. Luultavasti olen tämän tyyppisen jossain nähnyt, mutta nyt ei voi muistaa. Saa hihkaista!

Noro kauluri
Ohje : Omasta päästä
Lanka : Noro Kureyon kaksinkertaisena
Langan menekki : 50g
Puikot: 5mm

Ohtakarissa siis käytiin ja oli hauskaa! Ja kysynpä vaan että mikä tuuli? Ei meinaan tuullut pätkääkään ja se auringonpaista, ihanaa ja lämmintä! Minä sitten niin nautin tuollaisista reissuista, koko sydämestä!