Blogin luonne muuttuu... Hyvä vai huono asia?!

Hieman omia ajatuksiani bloggaamisesta ja siitä, mitä tämä blogi minulle merkitsee. Aikanaan aloitin blogin pitämisen vuodatuksen kautta. Tuossa eräänä päivänä luin wanhan blogini kirjoituksia. Silloin aloitin nimenomaan nettipäiväkirjan pitämisen. Tarinoita ja ajatuksia kahden pienen kanssa kotona olemisesta ja siitä tavallisesta arjesta. Sitten vasta myöhemmin blogiin mukaan tuli harrastukset ja valokuvat. Ensimmäinen teksti wanhaan blogiin on syntynyt kesäkuun lopulla 2005. Esikoinen oli silloin 2v ja kuopus 6kk. Muistan, kuinka lähellä olin lopettaa blogiin kirjoittamisen silloin, kun tajusin, että siskoni oli läytänyt blogini ja luki sitä. No ei kai se sinällään ihme ollut, että hän blogin löysi, olenhan aina esiintynyt täällä blogi maailmassa täysin omalla nimellä. Se oli kuitenkin ehkä ensimmäinen kriisi, jonka koin pitäessäni omaa blogia. Kun en ehkä kuitenkaan olisi halunnut suvun lukevan kaikkia kirjoituksiani. Ja lopetinkin joksikin aikaa, silloin oli pitkä tauko bloggaamisessa. Mutta palasin ja jatkoin kuten ennenkin.
a
Kirjoittaminen on aina ollut minulle tärkeä asia. En ole oikein ikinä osannut puhua asioistani, puhuminen omista henkilökohtaisista asioista tai pelkästään ajatus siitä, on kamalan ahdistavaa. Päästää nyt joku niin lähelle omia ajatuksiasi.
a
Kuinka monta päiväkirjaa aloitinkaan nuoruudessani. Ja kuinka monta kertaa sain huomata, että aina ne käytiin lukemassa. Ja se on ehkä suurin loukkaus, jonka voi toiselle tehdä. Kirjoittaminen, kun kuitenkin oli se juttu, jolla päästin "peikot" pois sisältäni. Kirjoittamalla ne asiat paperille, sain ne ajatukset pois päästäni. Kun silloin nuorena tajusin, että en ikinä voisi salaa kirjoittaa päiväkirjaa, lopetin sen. Ja ahdistuin. Kun asiat jäi päähän enkä saanut niitä ulos. Ja mitä siitä sitten seurasi, juomista, kapinointia, viiltelyä ja itsemurha ajatuksia...
a
Tuosta on kuitenkin kulunut paljon aikaa ja asiat ovat aika hienosti nyt. Minulla on rakastava mies ja kohta kolme lasta. He ovat elämäni tärkeimmät ihmiset. Ja tätä omaa perhettäni rakastan enemmän kuin mitään muuta tässä elämässä. Omia lapsiani puolustan viimmeiseen hengenvetoon asti, tuen heitä päätöksissään ja rakastan ilman ehtoja. Teen parhaani äitinä, kuten kai jokainen äiti tekee. Ehkä.
a
Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että blogiani lukeneet ihmiset, analysoi ja päivittelee kirjoituksiani selkäni takana. Tekisivät edes sen päin naamaa. Kuinka heitä säälittää ja surettaa tämä pieni ihminen kohdussani, kun äiti kirjoittaa mitä kirjoittaa. Minä teen sen sentäs omalla nimelläni ja omilla kasvoillani, mitään peittelemättä tai salaamatta. Mutta ilmeisesti, jälleen kerran, on väärin tuoda ajatuksiaan esille ja julki. Tai ainakin se pitäisi tehdä nimettömänä, ettei kukaan vain saisi tietää. Vai mahtaako tämä olla heidän puoleltaan häpeää? Tiedä häntä.
a
Mutta tämä nyt kuitenkin on johtanut siihen, että tästä eteenpäin, tässä blogissa ei tulla näkemään kuvia rakkaistani, eikä täältä tule tämän koommin löytymään ainuttakaan merkintää koskien omaa elämääni tai ajatuksiani. Täällä tulee olemaan vain ja ainoastaan käsitöitä. Täytyy löytää omille ajatuksilleni toinen paikka. Nimettömänä. Vaikka en siitä pidäkään. Mutta kaikki vain siksi, että... en tiedä.
a
Tiedän, että osa tämän blogin lukijoista käy täällä juurikin siksi, että kirjoitan avoimesti omasta elämästäni. Ja jotkut ovat samaistuneet siihen ja joitakin olen tietämättäni auttanut. Olisin kovin kiitollinen, jos kuulut näihin ihmisiin, niin laita minulle sähköpostia ( teija.mustasaari@kotinet.com ). Mielelläni sinulle kerron sen toisen blogin osoitteen, jossa aloitan ajatuksieni kirjoittamisen. Kunhan sen ensin löydän itse.
a
Päättelyä odottaa kahdet villapöpät ja vauvan myssy, niistä kuvia kunhan päättelykeijukainen on käynyt kylässä.
a
Mutta nyt viimmeiset kuvat muista aiheista kuin käsitöistä. Kuvat on ottanut rakas mieheni, kun käytiin Ohtakarissa viime sunnuntaina. :)
a

"...Kolme pientä elefanttia marssi näin, aurinkoista tietä eteenpäin..." ;)

Veden aikaan saannoksia ranta hiekkaan.

Lapset nautti. Hieman olivat märkiä, mutta kannattaako sitä nyt ihan pienistä nipottaa. Vaatteet ja pestyä ja kuivattua. :)

Alkaa toi maha olemaan jo sen kokoinen, ettei paljo naurata. ;)

Peetu näyttää tempun!

Minä lopetan, mutta palaan käsitöiden kanssa. Ehkä.

Osaankohan vielä blogata?!

En muistanutkaan kuinka väsynyt voi ihminen olla. Meillä perhe lisääntyy marraskuun puolenvälin hujakoilla ja alkuraskaus on ollut aivan kamala. Ei, en ole voinut pahoin eikä mun ole tarvinnut oksentaa. Olen nukkunut, nukkunut ja vielä vähän nukkunut. Siis sen mitä on aikaa töiltä ja jo olemassaolevilta lapsilta liiennyt, olen nukkunut tai vähintäänkin torkkunut. Osa väsymys johtui varmasti kilpirauhasen vajaatoiminnasta, mutta kuitenkin. Ehkä kaikkein pahinta on kuitenkin ollut se, että vaikka olen nukkunut kuinka paljon, olen silti väsynyt.
Väsy alkaa pikkuhiljaa onneksi helpottaa, mutta ei voi kyllä vieläkään sanoa, että olisi mitenkään virkeä olo. Mutta hiljaa hyvä tulee, sanotaan.
Alhainen verenpaine (90/69) on aiheuttanut oman olonsa. Erityisesti huimaus on ainainen vieras. Varsinkin ylösnoustessa, mutta välillä ihan tuosta noinkin vain alkaa silmissä sumeta ja päässä pyöriä. Ei kai tuolle mitään juurikaan voi tehdä, suolaa ja salmiakkia lisätä. Sukuvika tuokin.
Olen myöskin viimeaikoina "kärsinyt" pahemman luokan väsymyksestä työpaikkaani. Olen ollut ko. firmassa nyt 11,5 vuotta töissä, ja olen lopen kyllästynyt työn yksipuolisuuteen ja siihen, että työhen ei tarvitse/saa käyttää omaa päätään ollenkaan. Ärsyttää, kun kädet ja hartiat on niin kipeät koko ajan, ettei kädet kestä kutomista saatika virkkaamista. Työ on raskasta, joten ei oikein mitään jaksakaan tehdä kun illalla kotiin pääsee. Työpäivät on pitkiä ja varsinkin lasten hoitopäivät ovat ihan liian pitkiä. Jotain muuta on pakko keksiä.
Kovasti tekisi mieli opiskelemaan... mutta eipä se ole mahdollista ainakaan kolmeen vuoteen. Ja sekin ahdistaa ja v...tuttaa. Teki aivan hirvittävän kovasti mieli hakea yhteishaussa Ikaalisten käsi- ja taideteolliseen oppilaitokseen Taide- ja sisustuslasi linjalle. Mutta vielä ei ole mun vuoro opiskella jos koskaan...
'
Mutta on täällä kaikenlaista iloistakin tapahtunut, vaikka edellisestä vuodatuksesta ehkä saakin ihan päinvastaisen kuvan.
Peetu sai hoidettua eskarin kunnialla loppuun ja 16.8 Peetusta tulee sitten ihan virallisesti ekaluokkalainen. Turvallisin mielin laitan Peetun koulutielle ja tiedän, että kyllä Peetu sielä pärjää. Peetu on luonteeltaan varsin avoin ja tutustuu helposti uusiin ihmisiin. Joten en usko, että tulisi olemaan ongelmia esim kavereiden saannissa. Ja osa on vanhoja tuttuja eskarista. Koulussa käytiin myöskin tutustumassa ja luokka vaikutti varsin mukavalta. 16 lasta ja erittäin mukavan tuntuinen opettaja.
Ja Leevi puolestaan aloittaa eskarin elokuussa. Kovasti Leevi innoissaan odottaa eskariin pääsyä ja vauhdikkaalta tuntui Leevin eskari ryhmäkin kun tutustumassa käytiin.
a
Nyt Peetu ja Leevi ovat olleet viime perjantai illasta asti Jalasjärvellä mun vanhempien luona lomalla. Kotiin ne haetaan ens viikonloppuna. Eilen innostuin ompelemaan Pitkästä aikaa. Löysin netistä ihanan laukun ohjeen. Ja sellaisen sitten teinkin. Mutta tyhmyyttäni unohdin tehdä siihen kiinnitys juttua. Nyt laukkua ei saa mitenkään kiinni ja ei se kovin käytännöllinen sellaisena ole. Jos en keksi siihen mitään kiinnitysjuttua jonka siihen vielä voisi lisätä jää muten aika kiva laukku käyttämättä. Höh ja PöH!!

Kangas on Eurokankaan palalaarista ostettua paksua puuvillaa ja vuorena puolestaan valkoista ohutta puuvillaa.

a

Olen yrittänyt perehtyä kestovaippojen ihmeelliseen maailmaan, mutta vielä en ole päässyt puusta pitkälle. Jos joku olis (vaikka ihan kädestä pitäen) valmis auttamaan mut alkuun kestovaipppojen ompelussa ottaisin mielelläni ja kovasti tyytyväisenä ja onnellisena avun vastaan.

a

Maha kurnii siihen malliin, että taitaa olla viisain mennä syömään jotain. Mutta enköhän minä taas bloggaa, ennemmin tai myöhemmin. :)

Täällä taas!

Taas kerran on edellisestä päivityksestä kulunut aikaa kuukauden päivät. Hengissä vielä, vaikka olo onkin ollut aika "kuollut". Väsynyt ja apea olo on vaivannut. Olen nukkunut liki kellon ympärillisiä, aamulla suoraan sanottuna v...tuttaa ja ahdistaa lähteä töihin, kotona ei mitään saa aikaseksi. Viikonloputkin on ihan turha keksintö, nekin vaan tympäsee. Ehkä tähän osa syynä on lomautusten loppuminen, joku kai olisi vain tyytyväinen. Kyllä varmaan minäkin olisin, jos työ olisi mielekästä. Kaipaan elämään täydellistä muutosta. Monen asian pitäisi muuttua tässä nykyisessä tilanteessa. Ja niitä kohti mennään, pienin askelin ja pikkuhiljaa. Vaikka haluaisinkin niin kovasti, että tämän kaiken epämiellyttävän vain voisi jättää tähän ja aukaista uuden luvun elämässä. Astua siihen uuteen lukuun ja olla taas onnellinen. Mutta ei se ole noin helppoa. Ja olenpa kuitenkin melko varma, että muutosta kaivataan myös jossain muussakin kuin vain minussa. Mutta aika näyttää mihin tämä elämä vie.
a
Noita pohdintojani voisin kyllä jatkaa jopa loputtomiin, mutta jääköön nyt tuohon tällä kertaa. Toden näköisesti täällä kuitenkin käy "puoli sukua" lukemassa kirjoituksiani. Vilkutukset vain heille! :)
a
Kuvat tuli nyt näköjään päinvastaiseen järjestykseen kuin oli tarkoitus, mutta olkoon.
a
Isälle tein hirvitaulun. Ensin oli tarkoitus tehdä tämä isälle 60 vuotis lahjaksi, mutta annan tämän hänelle kunhan taulu on ensin käynyt Kannuksen kansalaisopiston kevät näyttelyssä. Kokoa tällä taululla on 41 * 30 cm. Ja mikäli olisin itse (tai mieheni olisi) yhtään hirvimies, niin haluaisin tämän ehdottomasti omaan ikkunaan. Olen loppu tulokseen varsin tyytyväinen.



Osallistuin tuossa alkuvuodesta Lennun järjestämään kirjekuorivaihtoon.
Minä sain upeasti toteutetun kuoren Ristipistoni Blogin Minnalta. Olen erittäin pahoillani että päivitys tästä upeasta kuoresta tulee vasta nyt.



Mukana kuoressa oli pääsiäisaiheinen kortti, kaksi postimerkkiä sekä kirje!

Minä pistelin kuoren Pappi puikoissa Blogin Outille. Ja enhän mä tietenkään muistanut siitä edes kuvia ottaa, mutta kuvat kuoresta löytyy vaikkapa vaihtoblogista.
a
Tämän näköiset trullit lähti täältä pääsiäisenä kiertelemään naapurit. Leevillä karkkeja taitaa olla vieläkin jäljellä. :)

a

Lumiukko ja ylpeä tekijä, Leevi 5v! :)

Eka valmis neulomus ja ulkoilua!!

Ensimmäinen neulomus tälle vuodelle valmiina. Kolmas Revontuli huivini. Tykkään tästä mallista paljon, tätä on mukava tikutella aivottomana telkkaria katsellessa ja liukuvärjättyä lankaa käyttäessä tästä tulee kuitenkin näyttävä. Eka Revontuleni oli punasävyinen, toka vaalea ja tässä kolmannessa on kauniit vihreän ja ruskean sävyt.


Tälle huiville tuli kokoakin ihan kivasti. Siipiväli noin 2 metriä ja niskasta kärkeen noin 90 cm. Anteeksi salaman raiskaama kuva. Elättelen toiveita, että saisin tän joskus kuvattua paremmin päivän valolla.
ä
ä
ä
ä
ä
ä
ä
ä
ä
ä


Revontuli -huivi
Ohje: Revontuli huivi, Ulla 3/07
Lanka: Viron villa
Langan menekki: 170 g
Puikot: 5 mm



Onneksi nuo pakkaset vähän lauhtu, täälä oli pahimmillaan vissiin noin -32 astetta pakkasta. Ei silloin oikein tehnny mieli ulkoilla. Viikonloppuna oli oikein kivat ulkoilu kelit ja tulikin sitten käytyä luistemassa ja pulkkamäessä.


Hyvin tuo luistelu sujuu jo molemmilta. Lupasin Peetulle ostaa jääkiekkomailan kunhan oppii ensin luistelemaan, ja nyt pitäis sitten käydä maila ostamassa. ;)



Retkeilemässäkin ollaan käyty. Tässä meikäläinen tuijottaa nuotiota...

Janne kävi tälle iltaa poikien kanssa pulkkamäessä. Sinne oli jotku tehneet kunnon hyppyrinkin ja komeat ilmalennot sieltä saikin.

Nyt kun Thyroxin lääkitys on alkanut vaikuttaa, on ihana huomata mitä tämä elämä oikeasti onkaan. Ja osan oireista tajuaa oireiksi vasta nyt, kun ne on jäänyt pois. Yksitellen ennen jokapäiväiset oireet tippuu pois mun elämästä ja elämä (ja minä) hymyilee pitkästä aikaa. Elämä on aika kummallinen.

Olen ollut tupakoimatta nyt 11 päivää!! Hetkittäin on tosi vaikeaa, aamupäivät ja illat menee aika helposti mutta iltapäivän tunnit ovat vaikeita, tosi vaikeita. Mutta hetki ja päivä kerrallaan mennään. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen, vuorokauteen on tullut kamalan monta tuntia lisää aikaa!

Huomenna pyörähtää käyntiin osaltani myös kevään kansalaisopisto kurssit. Tiffany alkaa huomenna täälä Kannuksessa. Ilmottauduin myös helmikuussa alkavalle Kälviän tiffany kurssille sekä Kokkolassa olevalle Kasvivärjäys kurssille, se on vasta kesäkuussa.

Nyt kuppi kahvia ja Täydelliset naiset. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!!

vauva neuleilla jatketaan...

Ja tosiaan, vauva neuleilla jatketaan. ;)
Myssy on ihan samaa lehmuksen vehreää nallea kuin mitä edellisen postauksen vauvan neuletakki, mutta en nyt onnistunut saamaan väriä toistumaan oikein, enkä oikeastaan jaksanut kovin yrittääkään.

Vauvan kypärämyssy

Ohje : Vauvan kypärämyssy

Lanka: Novita Nalle

Langan menekki: 33 g

Puikot: 3 mm

Tiedättekös mitä olen hoksannut...

Sen, että meidän lapset on jo ihan kamalan isoja!

Jokin aika sitten kuvittelin, että olisin pelkästään iloinen siitä, että lapset kasvavat ja pärjäävät sitten täten koko ajan enenevässä määrin ilman apuani päivittäisistä asioista. Mutta nyt, kun Peetu menee syksyllä eskariin, hoksasin, että en pidäkään siitä, että lapset kasvaa. Se tekee minut pelkästään surulliseksi.

Perjantai illalla kävin läpi lasten vanhoja vaatteita. Muistin hetkiä ja tapahtumia, milloin vaatteet oli ollut Peetun tai Leevin päällä. Aina välillä itkin vähän. Vastaan tuli monta vaatetta, joita vain en voinut laittaa laatikkoon takaisin, vaan ne oli pakko ottaa sieltä pois ja laittaa parempaan talteen. Jos niitä vaikka vielä jonain päivänä tarvitsisi...

Olen miettinyt sitä, miksi olen siitä niin surullinen kun lapset kasvaa. Tiedän, että minulla on kova hoivaamisen tarve. Pidän siitä, että saan hoitaa ja huolehtia muista. Ja ehkä nyt, kun lapset ehdottomasti haluaa tehdä suurimman osan asioista itse, koen itseni välillä vähän "turhaksi" ja tarpeettomaksi. Ehkä tuo turha on vähän liian voimakas sana, mutta en nyt tähän hätään keksi muutakaan.

Mutta miettikää, Peetu menee nyt syksyllä eskariin ja vuoden päästä sitten Leevi. En voi käsittää mihin tämä aika on mennyt. Ihan juuri äsken vasta sain Peetun ensimmäistä kertaa rinnalleni, mutta ei, siitä on jo yli 6 vuotta aikaa. Ja tuntuu, että ihan äsken olin kamalan huolissani Leevistä, joka oksensi kaiken sen vähänkin maidon mitä sain hänet juomaan. Ja kuinka neuvolassa ei oikein osattu ottaa kantaa epäilyyni allergioista, kun Leevihän oli silloin vasta 2,5kk, kun eihän noin pienellä Voi olla allergioita. Mutta epäilyni osui silloin oikeaan, yksityisellä lääkärillä Leevillä todettiin maito- ja kananmuna allergiat ja myöhemmin sitten liuta muita. Tai kuinka liottelin vaatteita ammeessa irti Leevin ihosta, kun ihottuma oli niin paha, että iho valui kudos nesteitä ja kuinka me, Leevi ja minä, itkettiin yhdessä, kun yritin parhaani mukaan rasvailla ihoa vaikka se Ihan Taatusti sattui. Mutta kaikista niistä vaikeuksista on selvitty ja aika kuultaa muistot. Ja nyt olisin ihan valmis vaikka käymään saman läpi uudelleen.

Tavallaan osasin odottaa tätä tunnetta ja oloa, mutta odotin, että se iskee vasta sitten, kun lapset alkaa perustamaan omaa perhettä. Vai iskeekö tämä fiilis uudestaan silloin? Kun tulee aika päästää irti lapsistaan... Voi apua, toivottavasti osaan päästää irti ajoissa, toivottavasti en jää roikkumaan lapsiini.

Ehkä pääsen tästä vielä yli, ehkä en. Nyt en ainakaan näe sitä, miten tästä yli pääsen. Luulen, että jokainen äiti (ja isä) käy tämän saman olon läpi. Toisilla se on varmaan voimakkaampi tunne kuin toisilla ja toiset pääsee tästä yli helpommin kuin toiset. Ja pahoin pelkään, että minulla tämä kestää kauan, olen viimmeiseen asti tunne ihminen, luulen, että enempää ei voisi tunne ihminen ollakaan ja nyt olo onkin pelkästään haikea ja surullinen, rintaa puristaa ja ahdistaa, itkettää, enkä oikein osaa tarttuakaan mihinkään. Mutta eiköhän tämä tästä...

Yritän kovasti ajatella sitä, että edessä olisi vain 4 työpäivää, ja sitten 10 päivän vapaa. Juhannuksen jälkeen olisi suunnitelmissä lähteä Jannen kanssa kaksistaan moottoripyöräilemään. Peetu ja Leevi pääsee Muorin ja Paapan luokse lomailemaan. Olen iloinen tulevasti reissusta ja odotan sitä innolla.

Voiton puolella! / Feeling better!

Nyt alkaa jo taudin puolesta elämä voittamaan. Jaksaa jo vähän jotain tehdäkin ja eilen pystyin syömään jo muutakin kuin mehua. Pystyin juomaan kahvia, sitä kerkes olla jo ikävä! ;) Maanantaina kävin CRP kontrollissa ja se oli noussut 169. Uus CRP kontrolli huomenna. Onneksi toistaiseksi kukaan muu tästä perheestä ei oireile, joten peukkuja pidän, etteivät tulisikaan.

Nyt alkaa jo sormia syyhyttämään siihen malliin, että pakko tarttua kohta puikkoihin. Mun on Pakko ottaa tilatut pääkallolapaset puikoille. Lapaset menee "työkaverin" lapsenlapselle ja kysyisinkin, että paljonko pyydän maksua lapsen (6v) kirjoneulelapasista? Ilmaiseksi hän ei niitä kuitenkaan ota, ajattelin kyllä sanoa, että maksakoon omantunnon mukaan. Kamalan vaikeeta hinnoitella jotain omia tuotoksiaan.

Mä oon niin onnellinen, kun ulkona on lunta ja meillä on jouluna 14 päivää lomaa!! Vaikka juu, samalla se tuttuakin tutumpi joulustressi nostaa jo päätään. Tämän päivän ohjelmaan kuuluu Leevin huoneen siivousta ja järjestelyä. Ja ehkäpä vois kutoakin jossain vaiheessa.

.

.

Now I think I'm getting better. I have strenght to do some other stuff that drinking juice. Rest of my family is fine so I think that they don't get this desease. Next thing that I'm going to knit is skull mittens to a "friend" from work.

I'm so happy because there's snow outside and we have 14 days holiday in the christmas time! The picture is from our bacyard.

Sairastuvalta päivää! / I'm Sick!

Tauti alkoi jo viime viikon tiistai-iltana. Mulle nousi silloin kuume ja olinkin pois töistä keskiviikon ja torstain. Perjantaina olin töissä, mutta olo ei todellakaan ollut mikään hyvä silloinkaan. Lauantai aamulla sitten kurkuun sattui, mutta lähdettiin silti systerin luo synttäreille. Siellä sitten alkoi kuume nousemaan ja kun iltapäivällä oltiin kotona, kuumetta olikin jo 40,5 astetta. Joka ikinen lihas oli kipeä ja tuntui, ettei henkikään kulje kunnolla. Sunnuntaina sitten kävin päivystyksessä Kokkolassa. Tulehdusarvot oli aika rutkasti koholla, 142. Sain antibioottikuurin. Tänään pitää iltapäivällä käydä otattamassa CRP uudestaan, jos se on noussut, joudutaan mulle aloittamaan antibiootti lääkitys suonen sisäisesti. Mutta vointi on jo parempi kuin eilen. Varmaan osittain voinnin paraneminen johtuu siitä, että lääkäristä tulon jälkeen olen väkisin juonut yli makeaa viinimarja mehua. Siitä saanut vähän virtaa. Mutta näillä näkymin pitäis torstaina töihin.

Kutimiin ei paljo ole koskettu yli viikkoon. Mutta jospa sitä sais vielä jotain tehtyä kunhan tämä olo tästä vielä vähän paranee. Peetukin jo muuten vähän valitteli aamulla kurkkuaan, tympäsee jos tämä tauti tulee muksuihinkin.
.
.
I started feeling sick last week tuesday. I had a fewer and I was home from work wednesday and thursday. Friday I went back back to work but didn't feel too good either. Satirday morning we went to my sisters place to celebrate her daughters birthday and when we got back home I had fever. It was 40,5 dagrees celcius. My every muscle was in pain and I felt I couldn't breeth. Then I went to see the doctot on sunday and I should stay in home until thursday.

So I haven't done any knitting for over a week...

Hengissä vielä!

Mua on vaivannut "pieni" blogi plääh, ei vain ole huvittanut blokkailla. On täällä silti jotain satu aikaiseksikin. Ensin esittelyyn pääsee poikien pipot.



Etanapipot
Ohje: Etanapipo
Lanka: Pienemmässä Naturgarn no1, isommassa Novitan Rustikka
Langan menekki: Pienempi 59g isompi 84g
Puikot: Muistaakseni 6 tai 7 mm sukkikset

Tähän väliin hieman luonto kuvausta, kerran Jalasjärvellä käydessämme törmäsimme metsänreunassa näin täydellisen näköiseen kärpässieneen:



Ostoksiakin on tullut tehtyä. Tilasin Little Knitsistä lankaa, Noroja tietenkin. 10 kerää väriä numero 183. Kaunista, hillittyä väriä. No joo, oon mä ostanut yli kilon 7 veljestäkin, mutta niitä en jaksanu kuvata. (Oli minimanissa ihan hyvä tarjous, niin pakkohan se oli 3 kerää/ 10 euroa)



Systeri sai kuin saikin ristipisto innostukseni heräämään jälleen eloon. En olisi uskonut, että hän siinä onnistuu. ;) Aikani vanhoja ristipistopakkauksia pengottuani totesin, että niistä ei nyt mikään jaksa kiinnostaa. Suuntasin sitten matkani Violariumin sivuille ja sieltähän löytyi vaikka mitä ihanaa. Tilasin Le Benheur Des Dames:in Automne neulevihkon sekä Isabelle Vautierin suunnitteleman Le Coeur Automne työn. Niin kauniita molemmat. Neulavihkoa olen tässä nyt pikkuhiljaa pistellytkin, reippaasti yli puolenvälin olen jo.



Pojilla on akuutti villasukka puutos. Kaikki sukat on melkein pieniä. Miksi muuten sille omalle lapselle on Nii-in vaikea tehdä oikein kokoisia sukkia, siitäkin huolimatta, että sukkia sovittaakin aina välillä? Mä teen aina sukista himpun verran liian pienet. Höh!

Peetun raitasukat:

Ohje: Tavis sukka

Lanka: Novitan 7 veljestä

Langan menekki: 53 g

Puikot: 4 mm

Kaverin tytölle tekaisin myös jalanlämmittimet talveksi.

Moonan sukat:

Ohje: Oma

Lanka: Novitan Nalle

Langan menekki: 45 g

Puikot: 3 mm

Tiistaina toteutui pitkä aikainen haaveeni.

Tatuointihan se. Paikkana vasen ranne, tykkään, tykkään kovasti! Tatskan kävin otattamassa Ylivieskassa Pitbullissa. Yllätyin, kuinka vähän jännitin etukäteen. Siellä vähän alko perhoset lentelemään mahassa, mutta ei paljoa. Eikä se edes sattunut. Hieman tuntui epämiellyttävälle tuossa rantees sivuilla, mutta ei paljoa. Uutta jo suunnittelen, tai oikeastaan se on jo suunniteltukin. Tiedän mitä seuraavaksi haluan. Taisin jäädä koukkuun! ;) Hintaa tuolle tatskalle tuli 60 euroa, ei ollut mielestäni kallis.

Tänään tuli paskaa niskaan niin voimakkaasti, että ei paremmasta väliä. Nyt on jo ihan OK fiilis, mutta pahalta se silti tuntuu. Mietein vain sitten päivälle, että onko se sitten niin "helppoa" tehdä syntipukki tällaisesta hiljaisemmasta tyypistä. Helpo kipata kaikki sellaisen niskaan joka ottaa kaiken vain vastaan. Ja se kiukuttaa, miksi en oikeasti osaa sanoa miltä musta tuntuu tai mitä ajattelen. Myöntelen vain. Pelkään toisten kommentteja, sitä että mulle nauretaan, pilkataan. Haluaisin vain, että mut hyväksyttäis porukkaan, että musta tykättäis, mutta olen aina se ulkopuolinen. Muuttais erakoksi johki korpeen... Vois olla kaikkein paras.

Nyt jatkamaan neulavihkoa, jospa se vaikka pian valmistuisi.

Torstai on toivoa täynnä

Olin eilen illalla taas perinnekäsityö kurssilla. Hauskaa oli, seura siellä on loistavaa. Sain yhdeltä kurssilaiselta tällaisen neulekoneen neulan. Hän kertoi, että tuolla on tosi kätevä päätellä neuleita ja tottahan se oli. Testasin jo sitä vähäsen vihervaaran hihaan ja toimii loistavasti. Ei tarvi pujotella neulan kanssa. Vinkiksi tämä nyt ajattelin muillekin kertoa.

Opettelin kurssilla konttineuletta. Jotenkin olen kuvitellut sen olevan aivan kamalan vaikeeta, mutta ihan helppoahan se loppujen lopuksi oli, mutta nyt sitten tuli ongelma. Miten jatkan? Sukka olis siis tarkoitus tehdä ja nyt pitäis alkaa tekeen kantapäätä. Tuohon kai nyt pitäisi tehdä kolmiot, mutta miten? Ullan ohjeen mukaan jos teen, niin eikös siinä sitten tuu pääteltyä kaikki silmukat pois?! Vai pitääkö ne sitten ne silmukat poimia uudestaan puikoille päättelyn jälkeen?! Kun tuo Ullassa oleva ohje on tehty tasona ja tämä pyörönä siis... Höh, toivottavasti joku tajus mitä ajoin takaa.

Annelta tuli tuossa mennä viikolla postia. Eesti Kindakirjad ja sitten nuo kaksi läpyskää vielä. Kirja on loistava, suosittelen! Joka selauksella löytyy jotain uutta kivaa!

Kirjasta onkin jo lapaset aloitettu. Vaikka lupasin, etten aloita mitään uutta ennenkuin Vihervaara on valmis, niin aloitin silti. Vihervaarassa on virhe jossain, silmukat ei täsmää. Siellä se odottaa purkamista, odottakoot vaikka hamaan loppuun asti. Ei nyt jaksa enää koko Vihervaaraa. Höh!

Mutta näistä lapasista tykkään ja pinnastakin tule mielestäni jo aika hyvää. Ja nuo Annelta ostetut addin 3,25mm puikot on ihqut!!!

.

.

.

.

.

Hieman vuodatusta vielä...

Mua ärsyttää ihan suunnattomasti se, millainen ihminen olen. En osaa jutella (outojen) ihmisten kanssa. En tiedä mitä pitäisi sanoa. Ajattelen liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelee. Ja kuvittelen tietäväni, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. Myönnän, että itsetuntoni on ihan syvältä... Johtunee kauan kauan sitten tapahtuneista asioista sekä 9vuotta kestäneestä koulukiusaamisesta. Mutta mitä voi odottaa, jos on tosi tosi monta vuotta kuullut olevansa vaikka mitä ei niin maarittelevaa?! Välillä oli jo paremmin, ja luulin jo, että olin selvinnyt niistä asioista. Mutta kun tuossa taannoin juttelin niistä jannen kans, niin sen jälkeen en ole oikein pystynyt niitä unohtamaan. Asiat palasi mieleen taas liian elävästi ja haluasin vain unohtaa. Mutta kyllä mä vielä pystynkin. Onneksi tiedän, että läheisten tunteita ei tarvi epäillä. Läheiset rakastaa ja välittää. Ja oikeastaan mitä väliä muilla on? Ei kai oikeastaan ole väliä, mitä oudot tyypit minusta ajattelee?! Kun vielä oppisin tykkäämään itsestäni... mutta pikku hiljaa.

Mörvelö tuli!

Tein Jannelle pipan. Jätin siihen vähän kasvunvaraa... ;)

Huopa hattu

Malli: Joku Novitan lehti

Lanka: Novitan huopanen

Langan menekki: 174g

Puikot: 10mm

Mutta.... Pesun jälkeen hymy hyytyi! Siitä tuli ihan järkyttävä mörvelö! Jälleen kerran sain todeta, että Huopasen pinta huovutuksen jälkeen on ihan kamalaa peltiä. Isoksikin se jäi. Vois huopua vielä lisää jos sen pesis uudestaan koneessa... Mutta siitä tulis varmaan vielä enemmän peltiä. Tämä pipa löytää pian itsensä saksien välistä ja päätynee patalapuiksi.

Tänään oli pekkanen ja istuin liki 3 tuntia parturissa ja tulin sieltä kotiin ihan uuden näköisenä.