Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste retkeily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retkeily. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Tiffany juttuja taas

Eilen illalla taas valmistui kaksi pientä tiffany työtä. Pikkuisen alkaa olemaan jo joulu mielessä. ;)



Joulukelloja ja tähteä en halunnut patinoida, vaan halusin jättää saumat tuollaisiksi hopean värisiksi. Saahan ne patinoitus sitten myöhemminkin jos siltä alkaa tuntumaan.
'
Käytiin tänään makkaranpaisto retkellä kun oli niin kaunis ilma. Ja kunnon nokipannu kahvit maistuu niin hyvälle ulkona.

Äiti oli täällä viikonlopun ja toi mulle Seinäjoen käsityömessuilta tuliaisia, ihania Hannele Hämäläisen keraamisia Auto ja Nalle nappeja sekä suloisia tassunjälki nappeja. Niin suloisia kaikki! Ihania somisteita lasten juttuihin!


sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Sukkia ja Retkeilyä

Syksy tulee kovaa vauhtia ja lapsilla on akuutti villasukka puutos. Mihin lie ne kaikki lasten villasukat aina kesän aikana katoaa. Mutta nyt olis näin ens hätään sukat molemmille jätkille. Värit sukkiin on kumpainenkin valinnut ihan omien mieltymystensä mukaan. Peetu halus tumman vihreetä ja keltaista, Leevi punaista ja keltaista. Nämä langat on kirppislöytöjä, Pirtan Sportti lankaa. Kymmenkunta kerää tätä kirppikseltä ostin. Ihanan kirkkaita värejä, juuri sopivia Peetun ja Leevin asusteisiin, kun kumpainenkin tykkää reippaista väreistä.

Raita sukkia
Ohje: tavis sukka omasta päästä
Lanka: Pirta Sportti Soft (70% polyakryyli, 30% villa)
Langan menekki: Vihreä-keltaiset 71 g
Puna keltaiset 51 g
Puikot: 3mm

Samaisella kirppiskierroksellani löysin kolme kirjaa. En vain pysty jättämään käsityö kirjoja kirppikselle, jos niitä siellä näen. Ne on aina pakko ostaa, vaikka tietäisinkin, etten niitä tule ikinä tarvitsemaan. ;)


Viime aikoina ollaan taas paljon retkeilty.













torstai 21. toukokuuta 2009

Mansikoita

Kohta on se aika, kun päiväkodin hoitotädeille pitäis kehitellä jotkut pienet muistamiset. Yleensä ollaan se perinteinen kukka viety, mutta nyt ajattelin, että antaisko tänä vuonna jokaiselle mansikan. En nyt enää muista kenen blogissa törmäsin tällaisiin mansikka kirjanmerkkeihin. Näistä tuli aika kivoja.

Mansikka kirjanmerkkit
Ohje: mansikkaan ohje löytyy täältä , mansikan teon jälkeen jatkoin vihreällä icordia
Lanka: Jotain jämä lankoja
Langan menekki: Hurjat 7 g kappale, eli yhteensä 14 g
Puikot: 3,25 mm
Viime viikon sunnuntaina käytiin koko perheen voimin kiertämässä noin 3 km pituinen eräpolku. Hyvin jaksoivat kiertää koko lenkin. Ihailtiin maisemia ja nautittiin kauniista ilmasta. Kierroksen jälkeen maistui Lestijoen varrella nuotiolla paistetut makkarat.


lauantai 16. toukokuuta 2009

Hurjasti kuvia taas!

Taas on edellisestä postauksesta vierähtänyt hetki jos toinenkin. Luvassa taas paljon kuvia, mutta valitettavan vähän valmiita käsitöitä.

Äidille valmistui äitienpäiväksi ruusun lisäksi tiskirätti.

Ananas tiskirätti

Ohje: Ananas (ulla 03/08)

Lanka: Mandarin Petit kaksinkertaisena

Langan menekki : 42 g

Puikot: 3,5 mm

Aktiivisena työnalla käsitöistä on Lanarten kalla taulu. Katsotaas valmistuuko ikinä, koskaan, milloinkaan. Aika näyttää.

Esikoinen täytti 6 vuotta ja ykkös toiveena synttärilahjaksi oli rummut. Ja ne hän myös sai. Kovasti on pojalla halua oppia soittamaan, ja hänestä kuulemma myös tulee isona rokkari. ;) Asenne ainakin on kuin rokkarin konsanaan ja lempimusiikkiaan on kuulemma Klamydia.

Myös nuorimmainen on kovin innokas rumpujen paukuttelija.

Tämä viikko on taas vietetty töistä lomautus viikkoa. Keskiviikkona lähdimme kotikoti maisemiin Jalasjärvelle. Torstaina käytiin Ähtärin eläinpuistossa. Johan olivat suloisia ne 3 pientä karhun pentua jotka siellä oli. Harmi kun en saanut hyvää kuvaa niistä.

Villisiat ainakin osasi ottaa rennosti:



Alpakat on suloisia otuksia.


Tuli myös juoksutettua mahlaa Jalasjärven reissulla. Ehkä paras mahla aika on jo mennyt tai vasta tulossa, koska vuorokauden juoksutuksen jälkeen ei mahlaa ollut kuin tuo puolen litran pullollinen. Jonkun verran sitä tuli maisteltua. Yllätyin, kun myös lapset uskalsi maistaa ja Peetu jopa sanoi tykkääväänsä. Luultavasti ei juoksutettu mahlaa ihan oikea oppisesti, mutta onnistui se noinkin.


Kurikassa on Luovan näkötorni. Näkötorni sijaitsee Laukavuoren huipulla. Alimmainen taso on noin 10 metrissä ja ylimmäinen 25 metrissä. Minä ja pojat ei uskallettu mennä edes tuohon alemmalle tasanteelle asti. Janne meni melkein ylös asti. Tuolloin oli tosi kova tuuli ja torni heilui kuin mikäkin. Täytyy joskus ottaa tyynellä ilmalla uus yritys.

Komiat maisemat sieltä ylhäältä olis kyllä ollut. Näihin maisemiin on aina vähän ikävä!


Perjantai illalla käytiin vielä makkaranpaisto retkellä Ponsinevalla, Jalasjärvellä. Pitkospuita pitkin käveltiin sellainen noin 1,5 km laavulle ja samaa reittiä takaisin. Leevi tapansa mukaan Juoksi koko matkan ja olivatkin sitten paapan kanssa ensimmäisinä perillä. ;) Me ehdittiin vähän ihailemaan maisemiakin! Tykkäsin kovasti!





Täytyis ottaa selvää onko täällä päin tuollaisia pitkospuu reittejä. Lapsetkin tykkäs kovasti kävellä niillä ja malttoivat rauhoittua makkaranpaistoonkin kun olivat ensin käppäilleet sen 1,5km. ;)
Nyt käsitöiden pariin. Päivitystä tulee taas, joskus. ;)