Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tiskirätti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tiskirätti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Tiskirättejä

Minulta tilattiin 4 tiskirättiä, kaksi vihreää ja kaksi sai olla minkä väristä vain, mallineuleen sain valita itse. Lankana kaikissa Novita Luxus Cotton ja puikkot 4mm addit.


Tähän tuli pari virhettä, joten tämä jää itselle.

Sama malli kuin edellisessä, kulutus tässä 30 g


Ohje: Waffle Knit Dishcloth, 23 g


Tämä taas ihan ainaoikeaa ja reunassa reikäkerros, omasta päästä. Kulutus tässä 23 g.

Tämän tein myös ihan omasta päästä, helmineuletta. Kulutus tässä 42 g.

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Kesäloman aloitus!

Tänään vietettiin ensimmäistä kesäloma päivää Oulaisissa Weteraanikone päivillä. Olihan siellä paljon kaikenlaista. Aina välillä saatiin niskaan vähän vettäkin, mutta mitäpä se näin kesällä haittaa. Paljon oli traktoreita, wanhoja autoja ja moottoripyöriä, maamoottoreita, höyrymoottoreita ja erilaisia kädentaitoja. Tuohitöitä, saunavihdan tekoa, taontaa, huovutusta, kehräämistä ja kivenhiontaa nyt ainaskin.


Samaisessa tapahtumassa esiintyivät myöskin Reisjärviset Surmanveljet. Kyllä nuo temput melkoista päätä tarvii. Nämä kuvat nyt ei oikein tee oikeutta tempuille, mutta kyllä mä suosittelet jos satutte näitten veljesten kanssa samalle paikkakunnalle joskus. Ja arvaatteko tykkäskö Peetu ja Leevi?! Ihme jos ei tarvi alkaa tuollaista tynnyriä omalle pihalle alkaa rakentaan. ;)


Peetu kävi jututtamassa Surmanveljeksiä näytöksen jälkeen. Ja pääsi sitten kurkkaamaan tynnyrin sisäänkin ja pitihän se sitten testata. ;)

Pojille ostettiin Weteraanikone päiviltä omat puukot tai "junkit", niin kuin Seppä sanoi. Puukot on tehnyt Seppä Risto Tavasti, joka on kotoisin Pulkkilasta. Upeat! Ja niin ihana tervan tuoksu! Ja ovat muuten terävät. Tänään ei vielä pojat päässeet puukkojaan testaamaan, kun olivat niin väsyneitä kun iltasella kotiin tultiin. Jospa sitten huomenna...


Ja löysin minäkin jotain... Lankaa tietenkin! Pienempi vyyhti on Taika-sukkalankaa, 75%villa ja 25% nylon, 100g ja n. 420 m. Isompi vyyhti sitten Pikkuisen paksumpaa Taika neulelankaa, 75% villa, 20% polyamidi, 150g ja n. 390m. Minä olettaisin, että lankojen värjääjä on tämän blogin pitäjä. Ja vyötteissä on kyllä kotisivujenkin osoite, mutta siellä toistaiseksi vain teksti "sivut avataan pian" Täytyy kohtapuoliin testailla, millaista pintaa näillä tulee, lätäköityykö vai mitä tekevät. Tarjolla olis ollut kyllä raitalankojakin... Täytyi vähän kiireellä valita ostokseni, kun vieressä herra 6 vee höpötti että "äiti, mua pissattaa!!" ;)

Olen minä valmistakin saanut, pari tiskirättiä!

Love to Knit With my Friend -tiskirätti
Lanka: Novita Cotton
Langan menekki: 32 g
Puikot: 4 mm
Knitted Lacy Round Cloth - tiskirätti
Ohje: "Knitted Lacy Cloth"
Lanka: Joku valkoinen puuvilla
Langan menekki: 20g
Puikot: 3mm
Ihan pakko hieman valittaakin...
Olen yrittänyt osallistua Syksyn salaiseen neuleystävään. On nyt tässä suomalaisessa versiossa ollut muutama rinki, etten ole ollut mukana koska osallistuin välillä pariin Secret Pal vaihtoon ja ajattelin, että tuossapa olis kivaa piristystä syksyyn. 1.7 laitoin ekan hakemukseni, kävin kurkkimassa blogista, olisiko mun nimi jo listassa. Ei näy, uusia nimiä kyllä sinne oli ilmaantunut. Illalla sitten luin lähettämäni hakemuksen, että olisko siinä ollut jotain vikaa ja huomasinkin, että olin unohtanut kirjoittaa siihen s-posti osoitteeni. No, kirjoitin sen ja lähetin korjattuna uudelleen. Eipä tule nimeäni osallistujien listaan eikä kyllä kuittaustakaan ringinemolta. Ihmettelen! Eilen sitten laitoin ringinemolle s-postia, että onko hakemukseni tullut perille vai onko hukkunut jonnekin, kun ei tule vahvistusta osallistumisestani. Ei vastausta! Ihmettelen, suuresti! Olenko kenties mustalla listalla, vaikka AINA olen vaihtoni hoitanut. Ja miksi ei edes voi ilmoittaa, että mistä mättää, kun en pääse mukaan?! Noh, seuraavaan SP:hen sitten...

lauantai 16. toukokuuta 2009

Hurjasti kuvia taas!

Taas on edellisestä postauksesta vierähtänyt hetki jos toinenkin. Luvassa taas paljon kuvia, mutta valitettavan vähän valmiita käsitöitä.

Äidille valmistui äitienpäiväksi ruusun lisäksi tiskirätti.

Ananas tiskirätti

Ohje: Ananas (ulla 03/08)

Lanka: Mandarin Petit kaksinkertaisena

Langan menekki : 42 g

Puikot: 3,5 mm

Aktiivisena työnalla käsitöistä on Lanarten kalla taulu. Katsotaas valmistuuko ikinä, koskaan, milloinkaan. Aika näyttää.

Esikoinen täytti 6 vuotta ja ykkös toiveena synttärilahjaksi oli rummut. Ja ne hän myös sai. Kovasti on pojalla halua oppia soittamaan, ja hänestä kuulemma myös tulee isona rokkari. ;) Asenne ainakin on kuin rokkarin konsanaan ja lempimusiikkiaan on kuulemma Klamydia.

Myös nuorimmainen on kovin innokas rumpujen paukuttelija.

Tämä viikko on taas vietetty töistä lomautus viikkoa. Keskiviikkona lähdimme kotikoti maisemiin Jalasjärvelle. Torstaina käytiin Ähtärin eläinpuistossa. Johan olivat suloisia ne 3 pientä karhun pentua jotka siellä oli. Harmi kun en saanut hyvää kuvaa niistä.

Villisiat ainakin osasi ottaa rennosti:



Alpakat on suloisia otuksia.


Tuli myös juoksutettua mahlaa Jalasjärven reissulla. Ehkä paras mahla aika on jo mennyt tai vasta tulossa, koska vuorokauden juoksutuksen jälkeen ei mahlaa ollut kuin tuo puolen litran pullollinen. Jonkun verran sitä tuli maisteltua. Yllätyin, kun myös lapset uskalsi maistaa ja Peetu jopa sanoi tykkääväänsä. Luultavasti ei juoksutettu mahlaa ihan oikea oppisesti, mutta onnistui se noinkin.


Kurikassa on Luovan näkötorni. Näkötorni sijaitsee Laukavuoren huipulla. Alimmainen taso on noin 10 metrissä ja ylimmäinen 25 metrissä. Minä ja pojat ei uskallettu mennä edes tuohon alemmalle tasanteelle asti. Janne meni melkein ylös asti. Tuolloin oli tosi kova tuuli ja torni heilui kuin mikäkin. Täytyy joskus ottaa tyynellä ilmalla uus yritys.

Komiat maisemat sieltä ylhäältä olis kyllä ollut. Näihin maisemiin on aina vähän ikävä!


Perjantai illalla käytiin vielä makkaranpaisto retkellä Ponsinevalla, Jalasjärvellä. Pitkospuita pitkin käveltiin sellainen noin 1,5 km laavulle ja samaa reittiä takaisin. Leevi tapansa mukaan Juoksi koko matkan ja olivatkin sitten paapan kanssa ensimmäisinä perillä. ;) Me ehdittiin vähän ihailemaan maisemiakin! Tykkäsin kovasti!





Täytyis ottaa selvää onko täällä päin tuollaisia pitkospuu reittejä. Lapsetkin tykkäs kovasti kävellä niillä ja malttoivat rauhoittua makkaranpaistoonkin kun olivat ensin käppäilleet sen 1,5km. ;)
Nyt käsitöiden pariin. Päivitystä tulee taas, joskus. ;)















lauantai 28. helmikuuta 2009

Vihdoinkin valmis! / Finally finished!

Peetun palmikkopaita on vihdoinkin valmis! Tämä on ollut nyt aktiivisesti työn alla jo hyvän tovin. Tämä jopa sai Kevätpäiväyllätys huivinkin jäämään telakalle. Huivi odottaa vielä, että siihen kudottaisiin viitos vihje.

Itse olen tähän paitaan melkolailla tyytyväinen. Kaulus on vähän niin ja näin. Se saisi olla vähän toisenlainen. Mutta olkoon nyt tuollainen, en jaksa enää alkaa tekeen uutta. Yökkäripaita näkyy rumasti kaula aukosta, mutta alkää antako sen haitata.



Peetun palmikkopaita
Lanka: Scoiattolo Alessandra Filati (30% AlpacaSuperFine, 40% LanaMerinos, 3%Viscosa,27% Acrilico)
Langan menekki: 339g
Puikot : 4 mm
Yarn : Scoiattola Alessandra Filati 339 g
Needles : 4 mm

Peetun mielestä paita on kutittava, kamala ja ruma. Ja sitä hän ei kuulemma enää laita päälleen. Kuten voi alla olevasta kuvasta päätelläkin, ei Herra 5 vee ollut oikein samaa mieltä kuvien otosta. ;) No, laitetaan lahjalaatikkoon odottamaan, josko tälle paidalle joskus löytyisi käyttäjä. Tai sitten kokeilen vielä huuhteluaine käsittelyä paidalle, josko se vaikka hillihtis vähän tuota kutinaa.
Itse päätin pojan kommentit paidasta ottaa lähinnä haasteena. Vielä jonain päivänä saan tehtyä Peetulle paidan josta hän tykkää ja joka ei kutita! Vielä joskus... ;)


Tuli taas tekaistua yks tiskirätti. Tällä kertaa puuvillaisena. Testaillaan millainen on käytössä.


Tiskirätti
Ohje: Omasta päästä
Lanka: Mandarin Petit kaksinkertaisena 52 g
Puikot: 4mm
Dishcloth
Pattern: From my own head
Yarn : Mandarin Petit 52g
Needles: 4 mm


Lopuksi kuva kimara tämän päiväisiltä ulkoilu reissuilta!









I translate this later!

tiistai 10. helmikuuta 2009

Hopea koruja ja tiskirätti / Silver jewels and dishcloth

-
Eilen illalla sain valmiiksi tokan tiskirättini. Tämä pääseekkin oitis tositoimiin. Ja tällä kertaa jopa ihan ohjeen mukaan! ;)
.
Yesterday evening I finished my second dishcloth. This time I made up just following instructions. ;)


Mummon paras rätti / Grandmother's favorite dishcloth
Lanka / Yarn : Novitan bambu / Bambu by Novita (49 g)
Puikot / Needles : 3,5 mm.
.
Eilen illalla olin myös Neulotut ja virkatut hopeakorut kurssilla. Oli hauskaa. Minä en taida osata tämän tyylisiä koruja käyttää, mutta oli näitä hauska tehdä. Nämä korut on tehty virkkaamalla.
Seuraavaksi haluan kokeilla kutoa tuota hopeaa. -
.
Yesterday I was in the Knitting and crocheting silver jewels course. It was fun! I don't know how to use this kind jewelry, but these was fun to do. These jewelrys are made crocheting. Next I want to try knitting silver jewel. .
.
Ranneketju / Bracelet :

Ja kaulakoru / and neclace:

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

tiskirätti ja huivin 4. vihje / Dishcloth and Vernal Equinox Shawl Surprise KAL

Monessa blogissa ihaillut mitä kauniinpia tiskirättejä ja miettinyt, että en kyllä itse viihtisi nähdä vaivaa pelkästään tiskirätin takia. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että päätin kokeilla. SatuH:n blogissa törmäsin tarpeeksi helpon näköiseen rättiin, ja kävin lukasemassa ohjeen läpi. Tuossa päivällä sitten kaivoin bambu langan esille ja aloin tekeen, ihan muistin varassa menin ja väärinhän se sitten meni. ;) Neulos olis pitäny olla aina oikeaa kun itse tein sileää, mutta pääseehän tuollakin nyt testailemaan luutun toimivuutta. Vielä olis toinen kerä odottamassa ja siitä ajattelin kokeilla sitten tehdä ihan ohjeen mukaan. ;)

I have often admired the blog knitted dishclothes. Today I made this dishcloth, it's my first but I think that it's not last.

Tiskirätti / Dishcloth
Ohje / Pattern : melkein kuin tämä / Almost this
Lanka / Yarn : Novitan bambu kaksinkertaisena 40 g / Bambu by Novita ( 68% bamboo, 32 % cotton) 40 g
Puikot / Needles : 3,5 mm

Kevätpäiväntasausyllätyshuivin neljäs vihje olis valmis ja viidettä jään odottelemaan. Viides vihje vissiin ilmestyy ens viikon loppulla. Huivista tulee kyllä kaunis ja kokoakin sillä alkaa olemaan jo ihan kivasti. Melkein on jo ensimmäinen Kamena vyyhti käytettynä.

I finnished the fourth glue from Vernal Equinox Shawl Surprise KAL last night. The fifth glue is should be available and of the next week. Shawl look like it's going to be beautiful. I like very much!