Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleinen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. joulukuuta 2010

Vauvan tuoksua!!

Arki on kovin vauvan tuoksuista, puikkoihin saatikka laseihin en juurikaan ole ehtinyt tarttumaan. Jokusen kierroksen olen kyllä kutonutkin, mutta mitään ei ole vielä valmiiksi tullut. Mutta kaikella on aikansa. Nyt nautin täysin rinnoin vauvan tuoksusta.
a
Vauva on saanut paljon ihania muistamisia. Näin käsityö ihmisenä, itsetehdyt lahjat lämmittämät erityisen paljon sydäntäni. Siskoni oli tehnyt vauvalle domino tekniikalla kerrassaan ihastuttavan peiton. Sen päällä on vauvankin mielestä mukava köllötellä ja vähän jo tarkkailla ympäristöä ja lisäksi se lämmittää ihanasti päikkäreillä erityisesti, kun päikkärit nukutaan vaunuissa ulkona.
Lisäksi tuo ihanainen pupu lelukin on siskoni käsialaa. Iso kiitos vielä tätäkin kautta!!



Vauva on edelleen ihana ja täydellinen! Nukkuvaa pikkuista voisi tuijottaa varmaan loputtomiin. Kasvot on niin ilmeikkäät.



Ihanan pikkuiset varpaat...



... ja sormet!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Metallilanka punontaa jälleen kerran

On näemmä vähän materiaalit vaihtunut vähän kovempiin tässä blogissa. Kyllä mä vielä kudonkin, lapasta ja sukkaa on tulossa ja haluaisin aloittaa February Lady Sweater:n nyt kun sen ohje on saatavilla suomeksi. Kiitokset Kristiinalle vielä suomennuksesta!!

Mutta rautalankaahan täälä on nyt väännelty useamman kulhon verran. Viimmeisellä metallilankapunonta kerralla aloitin veneen muotoista kulhoa. Tänään sen sain valmiiksi. Koristeena jouluvaloista purettuja muovisia helmiä.




Kulho, jossa ilmettä antamassa tummalla rautalangalla tehdyt raidat sekä lasiset "kristallit".




Tähän seuraavaan en nyt kamalan tyytyväinen ole, mutta tehty mikä tehty ja seuraavan kanssa sujuu jo paremmin. Halusin tehdä kulhon, jossa ei ole jalkaa ollenkaan tai ainakin se olisi hyvin matala. Tässä kulho nostetaan jalan päälle, jalka on siis irtonainen. Jalka on omaa sovellusta, kunhan kokeilin toimisiko se noin, mutta mielestäni jalka ei sovi kulhon yleis ilmeeseen. Joten kulho luultavasti tulee saamaan uuden jalan, kunhan saan sellaisen aikaiseksi.


Tämä kynttilänjalka on unohtunut esitellä, tein tämän ensimmäisen kurssikerran jälkeen, intoa oli, taitoa ei. Kunhan kokeilin osaisinko tehdä. Tosin en ole varma uskaltaisinko tuikkuun tulta laittaa, en mene takuuseen, että kynttilänjalka pysyy pystyssä. ;)


Aiemmassa postauksessa esittelin rautalanka kasan, josta pitäisi tulla kattokruunu 18 tuikulle. Itse olin jo ihan valmis luovuttamaan sen suhteen. Olin jo ihan varma, että koko kasa joutaa mun puolesta niin kauas kuin pippuri kasvaa tai ainakin metallinkeräys laatikkoon. Kurssin opettajan, muiden kurssilaisten sekä Jannen kannustuksella päätin kuitenkin olla vielä luovuttamatta. Katsotaan mitä saan aikaiseksi. Kurssilaiset tekivät aivan uskomattoman kauniita kattokruunuja. Kuviakin niistä otin, mutta en muistanut kysyä saanko laittaa kuvia tänne näytille enkä viitsi ilman lupaa laittaa. Joten nyt saatte sitten vain luvan uskoa. Nähtäväksi jää, saanko omani joskus valmiiksi.
Nyt olisi viikon loma (oikeasti lomautusta), ihanaa! Ei haittaa pätkääkään. Tänään siivoiltiin pihaa, lumien sulaessa lumen alta paljastuu jos jonkinlaista rojua. Uudenvuoden rakettien roskia ja hiekkalaatikko leluja nyt enimmäkseen. Iltapäivällä käytiin vielä paistelemassa makkaraa Lohtajan pesäkivillä. (Rullaa ihan sivun alalaitaan). Ensiviikolla pitäisi käydä laittamassa pojille passit hakuseen, suunnitteilla Tallinnan reissua koko perheen voimin alkukesälle!!!
Hauskaa alkavaa viikkoa ihan jokaiselle!

lauantai 8. marraskuuta 2008

Lapasia / Mittens

Piti viikko sitten käydä ostamassa uus kannettava. Entinen kannettava tippu Jannelta lattialle ja siitä meni kovalevy rikki. Kovalevyllä oli paljon kuvia, mutta onneksi ei niistä menetetty kuin kaksi. Ja uusi kannettavakin oli edullinen ostos Kärkkäisiltä , joten ei harmita. Vielä kun oppis tätä Vistaa käyttämään, hirveen hankalan tuntonen käyttöjärjestelmä, sekava kuin mikä. Mutta ehkä mä opin...

Lapaskuukin alkoi jo viikko sitten, minä majailen Tumpputuvassa. Tavoitteeksi laitoin, että saisin tehtyä tumput jokaiselle meidän perheessä, eli siis neljä paria. Niistä on jo kolmet valmiina, joten aika hyvin on mennyt. Tosin nyt välissä otin kummipojan toivomuksesta puikoille hänelle pääkallo lapaset, niistä on jo toinen melkein valmis.

Mutta nyt niihin valmistuneisiin.


Lovikka lapaset / Lovikka mittens

Ohje / Pattern : Tee itse kauniit neuleet / Finnish knitting book
Lanka / Yarn : Morjärv Ullspinneri AB Lovikka, and little 7 veljestä by Novita
Langan menekki / Yarn Consumption : 137 g
Puikot / Needles : 5mm Bamboo dnps



Kärpässieni lapaset / Amanita mittens

Ohje / Pattern : My own
Lanka / Yarn :Lovikka by Morjärv Ullspinneri AB
Langan menekki / Yarn consumption : 64 g
Puikot / needles : 5mm bamboo dnps



Hämähäkki lapaset / Spider mittens

Ohje / Pattern : My own
Lanka / Yarn: Lovikka by Morjärv Ullspinneri AB
Langan menekki/ Yarn consumption: 97g
Puikot / Needles : 5 mm bamboo dnps

Huomiseksi pitäisi taikoa vielä paloauto kakku, sellainen kuulemma pitäis tehdä isille isäinpäivänä poikien mielestä joten yritetään. Siitä kuvaa sitten huomenna jos se onnistuu.

Tampereen messuja odotan kuin kuuta nousevaa. Ja jos joku meikäläisen siellä tunnistaa, niin tulkaa ihmeessä moikkaamaan, siellä minä Jannen kans pyörin. Ostoslistaa en aio mukaan tehdä, puikkolista täytyy muistaa tulostaa mukaan sekä ottaa se lipuke mukaan millä saa sieltä Novitan pöydästä sen lehden.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

lapasia ja kuulumisia

Taas on edellisestä postauksesta kulunut luvattoman pitkä aika. Ja täytyy kyllä myöntää, että välillä ihan oikeasti mietin, että miksi blokkaan. Onko tässä mitään järkeä? Välillä on tunne, että on pakko kutoa ja tehdä jotain, mitä täällä voisin esitellä, ettei ihan kaikki lukijat kaikkoa jonnekin. Ja toisaalta taas ahdistaa, kun ei ole juurikaan aikaa tehdä mitään käsitöitä ja kuitenkin Pitäisi tehdä. Ja neule plääh:kin on vaivannut... mutta eiköhän tämä taas tästä.

Peetulle tein Tychus pipon. Passaa väreiltään just eikä melkein uuden kevät puvun väreihin, mutta mörvelö tuli tästäkin. Ihan liian iso! En nyt vielä tiedä mitä sille tekin. Puranko ja teen pienemmän vai jätänkö laatikkoon odottamaan sopivaa päätä. Aika näyttää.



Tychus
Ohje: Tychus
Lanka: Vaalean sininen Novitan Bambino ja beige wanhaa novitalaista merinoa kaksinkertaisena kumpikin
Langan menekki: 65g
Puikot: 3,5mm

Peetulle ei ole ollut lapasia ja niitä olen nyt urakoinut oikein tosissani. Ja kuten kuvasta huomaa, olen myös opetellut kiilapeukun ja nyt se sujuu hyvin. ;) Ja nuo puna-mustat on Leevin ja ne on itse asiassa kutonut melkein kokonaan äitini joka oli meillä tuossa pari yötä. Minä tein niihin vain peukut ja päättelin.









Lapasia
Ohje: tavis lapanen osa kiilapeukulla osa ilman
Lanka: puna mustissa novita wool, vihreät Novitan isoveli ja loput novitan seiska veikkaa
Langan menekki: kaikki yhteensä 263g
Puikot: puna mustissa 3,25mm vihreissä 4mm lopuissa 3,5mm

Muutama viikko sitten käytiin Jalasjärvellä ja pitihän sitä käydä Tapiotakin moikkaamassa.
Trekkingin käsinvärjätty sukkalanka on ihkua!



En mä paljoa ostanut. kolme kerää Alfaa, kuusi kerää Maijaa, 4 vyyhtiä ohutta pirkka lankaa ja yhden vyyhdin Trekkingin käsinvärjättyä sukkalankaa. No joo, ostinhan mä vielä pussillisen alpakkaa, mutta ne jatkavat matkaansa kauas, kauas... ;)




Äidin kullanmurut!

Leevi keinumassa:





ja Peetu ajelemassa mönkkärillä:



Nyt Vihervaara on ollut jo kauan kaapin perukoilla ja vähän olis ehkä sellainen olo, että voisin sen sieltä kaivaa esille ja katsoa, mihin se taas jäikään. Toisaalta, olen jo kauan halunnut tehdä toisen Revontulen... Mutta sen tiedän, että lapasia en vähään aikaan tee.

maanantai 31. joulukuuta 2007

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Kauan olen harkinnut muuttavani blogini pois vuodatuksesta ja nyt sen päätin tehdä. Vähän niinkuin aloittais puhtaalta pöydältä tämän uuden vuoden. Yrittäis laittaa muutenkin elämän ja päänupin kasaan. Syksy ja alku "talvi" on ollut tosi vaikea mulle, siis tuola henkisellä puolella. Tuntuu, että pää hajoaa ihan justiinsa. Ja kun sitten tuntuu ettei kukaan ymmärrä, niin sitä on niin yksin ajatustensa kanssa. Mutta eiköhän tämä tästä. Pikkuhiljaa.

Eiköhän tämä edelleen tule pysymään pääosin neuleblogina, mutta saatanhan minä jotain muutakin välillä sepustaa. ;)

Riemullista uutta vuotta 2008 kaikille tänne eksyneille!