Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapset. Näytä kaikki tekstit
maanantai 30. tammikuuta 2012
Guido -Paita
Olin kerrankin oikeaan aikaan lukemassa neule blogeja. 50 villapeikkoa -blogin Suvi etsiskeli testineulojaa Guido paidalleen. Ehdotin, että voisin kutoa 1,5 vuotiaan paidan ja pääsin mukaan. Paidasta tuli tosi kiva ja valmistui muutamassa päivässä.
Kudoin paidan Nepal -langasta 5mm puikoilla. Lankaa paitaan kului 245g. Ohje tähän on tiettävästi tulossa myyntiin hieman myöhemmin. Lanka valinta ei nyt varmaan mennyt ihan nappiin, koska paitaa ei siksi voi pestä koneessa. Paita on väriltään tumma luumu, oli vaikea saada väriä toistumaan kuvassa oikein.
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Paljon ompeluksia
Nyt täytyy heti kättelyssä varoittaa, että kuvia tulee ja PALJON!! Edellinen käsityö aiheinen bloggaus näytti olleen toukokuun lopussa. Hupsista, sanon minä. Kyllä täällä silti koko ajan jotain tapahtuu käsityö rintamallakin, hissuksiin kaikkea pientä.

Sinisävyisiä ruokalappuja konepestävästä vahakankaasta. Niskassa on tarrakiinnitys. Edessä tasku jos sattuu leuka vuotamaan. :)

Vähän pienempiä ruokalappuja, myöskin konepestävästä vahakankaasta. Narukiinnitys. Näissä myöskin edessä tasku ottamaan ruoantähteitä kopiksi.

Tämä seuraava tekele oli yhdenlainen kokeilu. Kankaat tähän leikkasin kauan kauan sitten, mutta sain aijalliseksi kursia tämän kasaan vasta nyt jokunen viikko sitten. Elikkäs vaipanvaihto alusta. Pohjalla PUL-kangas, päällä ohut flanelli ja välissä ohut vanu. Kanttaukset reunalla.

Sitten näitä kukkaroita ja pussukoita. Ensin yhteis kuvassa.

Ja suut auki...

Ja sitten vielä pikkuisia kukkaroita. Kehyksen leveys 8 cm.

Ja myöskin pikkuiset suut auki...

Sitten vähän eriteltynä...
Isoja pussukoita. Kehyksen leveys 16 cm. Sopivat vaikkapa meikkipusseiksi.
Ja suut auki...
Keskikokoisia pussukoita. Kehyksen leveys 12 cm.
Ja sitten vielä pikkuisia kukkaroita. Kehyksen leveys 8 cm.
Ja myöskin pikkuiset suut auki...
Sitten ihan tuoreita ompeluksia. Eilen piirsin kaavat ja leikkasit kankaat, tänään ompelin housut kasaan. Tykkään, kovasti! Tein tarkoituksella housuista vähän isot, että olisivat tuossa syksymmällä sitten sopivat. Housut on kokoa 80.
Housut onnistui mielestäni erittäin hyvin!
Tunnisteet:
2011,
Hoitoalustat,
Housut,
Kukkarot,
Lapset,
Ompelu,
Ruokalaput,
Tuttinauhat,
Valmiit,
Vauveli,
Veeti
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Ompeluksia
Jotenkin olen nyt niin kovasti tykästynyt ompelu juttuihin. Puikot ei ole käyneetkään kädessä pitkään pitkään aikaan. Välillä käy mielessä, että voi kutoakin jotain, mutta sitten ei keksikään mitään mitä kutois. Jossain vaiheessa Veeti olis "pakosti" tarvinnu ohuemmat lapaset, mutta eipä tullut kudottua ja nyt ei varmaan tarvikaan enää.
Veetille ompelin kesäksi t-paidan ja sortsit. Toi apina trikoo on niin ihanaa! Paidasta tuli aika justi, joten seuraavasta sitten isompi.

Edellisen kuvan housu ja paita kankaat sekä seuraavan kuvan housu kangas on tilattu Hanhellista joku aika sitten. Toimitus siellä oli hurjan nopeaa, mutta ikävä kyllä täytyy varmaan unohtaa sieltä tilaaminen. Kärpässieni housuja tehdessäni ihan järkytyin, kuinka paljon kankaassa oli kissan karvoja! Näytti ihan siltä kuin kissa pötkötelly kankaiden päällä. Itelläkin alko nokkaa kutittamaan, vaikka en edes kissoille allerginen ole. Ja Leevillä alko silmiä kutittamaan kun oli siinä vieressä hetken kun ompelin. Sinällään mulla ei ole mitään kissoja vastaan, ihan kivoja otuksiahan kissat on. Mutta jos sä myyt kankaita ja vaatteita, niin kyllä sun pitää silloin myös pystyä pitämään ne eläimet pois niitten kankaiden ja vaatteiden läheltä. Tai ainakin pitäisi mainita, että kankaat sisältää myös kissan karvoja. Koska joku, joka kankaita tilaa, voi olla enemmän allerginen kissoille kuin mitä meillä ollaan ja se joku voi saada hurjan paljon pahemman reaktion kuin nenän ja silmien kutina.
Nämä kärpässieni pöksyt oon ommellu jo kauan sitten, mutta unohtanu blogata. Ihan jees pöksyt. :)

Kokeilu mielessä tilasin kouluelektroniikasta kukkaron kehyksiä; ihan pieniä, vähän isompia ja sitten vielä vähän isompia. Netistä etsein kaavoja tai ohjeita miten kukkaro tehdään. Löysin käspaikan ohjeen ja sillä koitin tehdä seuraavana olevan kuvan isoimman ja pienimmän. Kaukaa katsottuna ihan ok, mutta lähempää tarkastelua eivät siedä. Sitten löysin Pientä Kivaa -blogista toisenlaisen ohjeen ja sillä tein tuon keskikokoisen kukkaron. Ohje oli loistava ja tuli siistiä jälkeä. Tuo onnistunut kukkaro menikin systerille lahjaksi. :)

Samaisella ohjeella syntyi viime viikolla jokunen lisää. :)

Tuo päällimmäinen maatuska kangas on aivan ihanaa! Ruskea kukka kangas ja tuo tosi vaalea lila kangas ovat askartelu liikkeestä ostettuja Tilda kankaita. Ihania nekin. :)

Suut auki niin näkyy, että kaikissa on vuori.

Äitin pieni Veeti kulta on jo 6kk! Mihin tämä aika oikein kuluu?!
Nyt tekeen tilausta kouluelektroniikkaan ja kangaskauppaan! Lisää kukkaro tarvikkeita tahtoo hän! Näitä on ylimääräisiäkin, laita s-postia jos haluat! :) Ja kunhan saan tarvikkeita lisää, niin niitä on vielä enemmän. :)
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Palmikkoja ja neulatyynyjä
Muoks! Miksi tää bloggeri taas asettelee kuvat ja tekstit miten sattuu eikä ollenkaan niin kuin minä haluaisin?!?? Olen tekemässä itselleni liiviä, palmikoita ja helmineuletta. Garnstudion ohjeella. Kunpa se olisi jo valmis.
Innostuin virkkaamaan pari neulatyynyä. a
Neulatyynyt Ohje: En nyt löytäny alkuperäistä ohjetta, ite olen saanut suomennetun ohjeen kamulta. Jos joku tietää tämän alkuperäiseen ohjeen, niin kertoisitko. Mielelläni linkittäisin sen tähän. Lanka: Novita 7 veljestä Langan menekki: n. 15 g kpl, yht. n.30g Puikot: 4 mm Neulatyynyt läpäisivät myös tiukat laatukriteerit, tarkastajana toimi pikku herra Veeti 4,5kk.
a a On täällä muutakin kädentaitoja harrastettu. Olohuoneen persikan / oranssin sävyiset tapetit joutivat hus pois ja tilalle maalailin tikkurilan perinne väri kartasta löytyvää ruskeaa. Tykkään, tykkään, tykkään!!! :) a
Veeti ei ihan vielä käänny selältä mahalleen, mutta ei se kaukanakaan enää ole. Melkoiselle mutkalle Veeti itsensä kyllä saa. a
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Kalajoki -sukat
Kalajoki -sukat valmistui tuossa äskettäin. Kiva malli. Niin tohkeissani tikuttelin näitä, että tein sitten numeroa liian isot. Omaan jalkaani kun näitä kuitenkin ajattelin, mutta menevät sitten lahja laatikkoon. Kyllä nämäkin varmasti jalkansa vielä löytää.

Kalajoki -Sukat
Ohje: Kalajoki sukat by Tiina Seppälä
Lanka: Novita Nalle aloe vera
Langan menekki: 88 g
Puikot: 3 mm
Kalajoki -Sukat
Ohje: Kalajoki sukat by Tiina Seppälä
Lanka: Novita Nalle aloe vera
Langan menekki: 88 g
Puikot: 3 mm
Valitin facebookissa, että mulla ei ole neulatyynyä. En oikeastaan edes tiedä miksi mulla ei ole. Takaraivossa nakuttaa joskus ala-asteella tehty neulatyyny ompelemalla jota piti pitää ranteessa. En vain ole ikinä jaksanu alkaa ompeleen neulatyynyä. Onhan niitä blogeissa näkynyt toinen toistaan kauniinpia neulottuja ja virkattuja neulatyynyjä, mutta en vain ole saanut aikaseksi tehdä yhtäkään. Eilen sain kamulta postitse kauniin neulatyynyn. Sormia alkoi syyhyttämään tehdä itsekin tällainen.
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Ompeluksia, kutomista ja karhuja
Tuli ommeltua Veetille muutamat pöksyt. Kaavat kaikkiin on Ottobre lehdistä, toisia on vähän muokattu toiset on ohjeen mukaan. Kaikki on kokoa 68. Kankaina suklaan ruskea puuvilla trikoo jossa on turkooseja palloja, turkoosi interloctrikoo sekä suklaan ruskea velour. Kaikista pöksyistä tuli varsin onnistuneita ja väittäisin, että kahtaan ne laittaa Veetin jalkaan muuallekin kuin kotiin.

Näistä turkooseista pöksyistä tuli vähän isot ja siksi nuo takataskut on tuossa sivuilla. Mutta eiköhän tuo jätkä tuosta kasva. :)

Jo jonkin aikaa sitten vain valmiiksi Annis huivin, mutta vasta eilen sain aikaseksi pingottaa sen. Ihan kiva huivi, mutta on se vain aika pieni minun makuuni. Menee lahja laatikkoon siis, katsotaan kenelle huivi aikanaan päätyy. Väri olis kyllä niin viimesen päälle mun.

Annis huivi
Ohje: Annis shawl Knittyssä Annis huivi suomeksi
Lanka: Wetterhoff Silvia
Lanka: Wetterhoff Silvia
Langan menekki: 63 g
Puikot: 5mm
Paikallisessa Halpa-Hallissa oli jotain tilkku kirjoja halvalla, vain 4,5 euroa / kpl. Pakkohan niitä oli pari ostaa, vaikka onkin hyvin todennäköistä, ettei näitä muuta kuin kerran selaa. Näitä oli varmaan ainakin 5 erilaista.
Käytiin tuossa lasten talvilomalla Ranuan eläinpuistossa. Sattui hyvä tuuri kun karhukin oli herännyt talviuniltaan muutamaa viikkoa etu ajassa, reppanalla ollu ilmavaivoja. ;D Ja kyllähän se vähän sen näköisenä tarpoi siellä hangessa, että olis mieluummin ollut vielä unten mailla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)